Sinebrychoffilta Itämeri-ystävällinen Jouluolut Hattulasta

Suomen suosituin Jouluolut on tänä vuonna Itämeri-ystävällinen. Jouluolut tulee Hattulasta Juha-Pekka Honkasaaren tilalta. Hänen tilansa valittiin Viking Malt –mallastamon auditoimista mallasohran sopimusviljelytiloista, ja mallasohran matkan voi jäljittää Jouluoluessa pellolta itse valmiiseen tuotteeseen.  Sinebrychoff on sitoutunut Itämeren hyvinvointiin ja allekirjoittanut Elävä Itämeri –säätiön BSAG:n kanssa Itämeri-sitoumuksen jo vuonna 2014. 

”Sinebrychoffin oluen tuotanto on riippuvainen luonnosta saatavista raaka-aineista: puhtaasta vedestä ja suomalaisesta ohramaltaasta. Vuonna 2014 tekemämme sitoumus BSAG:lle koskee vedenkäytön tehokkuuden kehittämistä, oluen valmistuksessa syntyvän hiilidioksidin talteenottoa sekä Itämeri-näkökulman ottamista mukaan tila-auditointeihin, jotka toteuttaa niin ikään Itämeri-sitoumuksen tehnyt mallastoimittajamme Viking Malt. Tila-auditoinneilla varmistetaan ketjun tuoteturvallisuus ja edistetään hyviä viljelykäytäntöjä, joilla voidaan vähentää ympäristökuormitusta ja suojella vesistöjä”, kertoo pääpanimomestari Tapio Kangas-Heiska.

Jouluoluen 30. vuosi

Sinebrychoffin Jouluolut pääsee suomalaisten juhlapöytiin jo 30. kerran. Tämän vuoden Jouluolut on Keravalla jo keitetty, ja se on parhaillaan käymiskattiloissa. Pullotus tehdään maanantaina 12.9. ja myynti alkaa 21.9.

Jouluolut on pantu Harbinger-mallasohrasta, joka tulee Juha-Pekka Honkasaaren Itämeri-ystävälliseltä tilalta Katinalan kylästä Hattulasta. Mallasohra on luonnollisesti viime vuoden satoa tämän vuoden puintien ollessa parhaillaan loppusuoralla. Honkasaaren tilan ohra täytti auditoinneissa kaikki Sinebrychoffin yhdessä BSAG:n ja Viking Maltin kanssa asettamat vaatimukset.  

”Itämeri-ystävällistä olutta varten tarkastetut ravinnetaseet olivat hyvät, viljelyssä on kerääjäkasveja ja tulvaherkille lohkoille on perustettu suojavyöhykkeet. Kasvukunnon parantuessa ja ylimääräisten ravinteiden käyttötarpeen pienentyessä voittavat sekä viljelijä että Itämeri,” kertoo projektikoordinaattori Kaisa Riiko BSAG:sta.

”Tuntuu mukavalta saada oman tilan nimi Jouluoluen kaulaetikettiin ja pakkauksiin. Olut on ekologinen tuote ja arvostan sitä, että Sinebrychoff haluaa nostaa esiin oluen koko tuotantoketjun. Maassamme on yli 1000 mallasohran viljelijää. Viljelijöiden tavoitteena on tuottaa entistä laadukkaampaa ohraa mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen, mikä on tärkeää viljelyn jatkuvuuden kannalta. Suomessa tuotetun mallasohran korkea laatu takaa sen, että saamme jatkossakin kotimaisesta ohrasta valmistettua olutta”, Juha-Pekka Honkasaari toteaa.

"Mallasohran laatuvaatimukset ovat korkeat. Huolimatta viime vuoden sateisesta ja kylmästä alkukesästä, Katinalan mallasohra oli laadultaan korkealuokkaista. Mallasohrasadossa proteiinit olivat toivotulla tasolla sekä itävyys hyvä", kertoo Viking Maltin viljan hankintapäällikkö Sanna Kivelä.

Lisätiedot: 

Marja-Liisa Weckström, viestintäjohtaja, Sinebrychoff, 040 7276730, marja-liisa.weckstrom@sff.fi

______________________________________________________________________________

Lokakuussa 197 vuotta täyttävä Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on The Coca-Cola Companyn lisenssiyhteistyökumppani Suomessa ja osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fiwww.facebook.com/Sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/olutjaruokawww.kohtuullisesti.fi 

Baltic Sea Action Group, BSAG  (2008) on sitoutumaton säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen tilan parantamiseksi tuomalla yhteen kulloinkin tarvittavia, vaikutusvaltaisia tahoja – yrityksiä, tutkijoita ja poliittisia päättäjiä. Säätiön kunnianhimoisella agendalla on muun muassa Itämeren alueen ruoantuotannon ravinnepäästöjen minimointi, jätevesien ravinnepäästöjen kierrättäminen ja vaarallisten aineiden riskien vähentäminen. www.bsag.fi   

Viking Malt Oy on Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja, joka myy tuotteitaan maailmanlaajuisesti panimo- ja juomateollisuudelle. Tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa ja Liettuassa. Viking Malt on osa suomalaista Polttimo-konsernia, toisena omistajana ruotsalainen Lantmännen Group. www.vikingmalt.com  

Yrityksestä

Lähes 200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olut on ekologinen tuote ja arvostan sitä, että Sinebrychoff haluaa nostaa esiin oluen koko tuotantoketjun.
viljelijä Juha-Pekka Honkasaari