Sisuradio etsii sallalaisia (ja muitakin!) radiodokumenttiin

Sisuradio tekee syksyllä radiodokumenttia 60- ja 70-luvun muuttoaallosta ja sen vaikutuksista pieniin suomalaiskyliin ja etsii tätä varten muuttajia ja heidän sukulaisiaan. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät silloin etsimään työtä ja parempaa elämää Ruotsista. Suuri muuttoaalto muutti perustavanlaatuisesti Ruotsia mutta myös Suomea.



För en svensk version, se bifogad pdf. Erityisesti Ruotsiin muutto näkyi Pohjois- ja Itä-Suomessa, jossa monet syrjäkylät lähes tyhjenivät asukkaista. Esimerkiksi Pudasjärveltä, jossa 60-luvun alussa asui noin 15 000 ihmistä, Ruotsiin lähti uusimpien tietojen mukaan noin 3000 ihmistä eli joka viides. Muuttoaalto muutti väestörakennetta voimakkaasti myös muun muassa Sallassa.

Uudessa ohjelmasarjassa Sisuradio lähtee selvittämään, mitä suuren muuttoaallon lähtökunnille tapahtui yhden paikkakunnan näkökulmasta.
– 
Olen itse kasvanut 70-luvulla pienessä pohjoissuomalaisessa kylässä, josta lähdettiin Ruotsiin joukolla. Ruotsin sukulaisia oli lähes kaikilla kylän perheillä, ja moni talo tyhjeni kokonaan, kertoo sarjan toimittaja Katri Nisula.

Sisuradion kanavapäällikkö Anne Sseruwagi perustelee Sisuradion satsausta näin:
– 
Meitä kiinnostaa tämän päivän ruotsinsuomalaisten tausta ja miten se on vaikuttanut heidän identiteettiinsä. On tärkeä dokumentoida muuttoaaltoa nyt, kun muuttajat vielä voivat itse kertoa tarinansa ja pohtia sen seuraamuksia. Ruotsinsuomalaisten juurien dokumentointi on osa Sisuradion tehtävää, Anne Sseruwagi sanoo.

Ohjelmasarjaa varten Sisuradio etsii nyt tarinoita sekä muuttajilta ja heidän jälkeläisiltään että niiltä jotka jäivät. Etsimme erityisesti sinua joka olet kotoisin esimerkiksi Pudasjärveltä tai Sallasta tai jostakin muusta kunnasta, josta muutettiin Ruotsiin joukolla ja sinua joka lähdit Ruotsiin jäädäksesi tai palasit muutaman vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Miten suuri muuttoaalto on näkynyt sinun ja perheesi elämässä? Ehkä olet elänyt koko elämäsi Ruotsissa ja haluaisitko lähteä Sisuradion kanssa vierailemaan omassa tai vanhempiesi synnyinkunnassa Suomessa?

Kaikki muuttoon liittyvät tarinat ovat tervetulleita. Voit ottaa yhteyttä suoraan Katri Nisulaan joko sähköpostitse katri.nisula@sverigesradio.se tai puhelimella +358 40 71 99 628.

Sisuradio toteuttaa ohjelmasarjan syksyllä 2018. Ohjelmasarjan kohteeksi valittava paikkakunta Ruotsissa ja Suomessa tarkentuu syksyn aikana.

Sisuradio on Sveriges radion suomenkielinen toimitus joka tekee uutisia ja viihdettä kaikenikäisille ruotsinsuomalaisille. Koko Sisuradion tarjonta löytyy osoitteesta sverigesradio.se/sisuradio. Sosiaalisessa mediassa käytämme tunnistetta @srsisuradio.

Lisätietoja dokumentista:
Toimittaja Katri Nisula
katri.nisula@sverigesradio.se
puh. +358 40 71 99 628

Tilaa

Multimedia

Multimedia