Keskitalven juhla voi alkaa

Skansenin talveen kuuluvat joulu, luciajuhla, uudenvuoden raketit ja joulun päättyminen. Joulumarkkinat alkavat ensimmäisenä adventtina, ja ne järjestetään joka viikonloppu neljänteen adventtiin saakka.
Markkinoilta voi ostaa jouluruokaa, leipää ja pullaa, koristeita, makeisia, joululahjoja ja perinteisiä joulujuomia. Kuorot laulavat joululauluja, ja lapset saavat tanssia joulukuusen
ympärillä. Useissa kulttuurihistoriallisissa taloissa katetaan jouluateria entiseen tapaan. Ne ovat avoinna myös arkisin joulun päättymiseen saakka. Joulukuun 13. päivä vietetään
Lucian päivää. Se on traditio, jonka juuret ovat lähtöisin Saksasta ja italialaiselta pyhimykseltä.
Perinne mukautettiin ruotsalaisiin traditioihin 1700-luvulta alkaen. Joulun päättymistä vietetään tammikuussa loppiaisena, jolloin ohjelmassa on tiernapoikien kulkue ja joulukuusen ryöstö – kaksi traditiota, jotka päättävät joulun.

Yrityksestä

Skansen on ainutlaatuinen paikka, jossa historia kohtaa nykyajan, jossa ruotsalaiset perinteet ja ammattitaito elävät edelleen, ja jossa ihmiset vauvasta vaariin kohtaavat toisensa.Se on maailman ainoa ulkoilmamuseo, jossa on nähtävillä villieläimiä. Siellä on mahdollisuus tutustua pohjoismaisiin eläimiin, maatiaiseläimiin, seuraeläimiin ja eksoottisiin eläimiin.Skansenin akvaariossa ja Meidän Afrikkamme -osastolla on esillä eksoottisia eläimiä, kuten apinoita, lintuja, matelijoita ja hyönteisiä.Museota ympäröivällä puistoalueella on erilaisia viljelyksiä ja puutarhoja. Segloran luona kasvaa ruista tai pellavaa, Skånegårdenin ja Skogaholmin alueella sijaitsee ajalle tyypillisiä keittiöpuutarhoja ja kunkin rakennuksen ympärillä on ajan puutarhoille ja luonnolle tyypillistä kasvillisuutta.Alue on osa eri aikakausien elämän kuvausta, mutta samalla myös vapaa-ajanviettopaikka, jonka ansiosta Skansen on mukava käyntikohde ympäri vuoden.

Tilaa

Multimedia

Multimedia