Juuso Nordgrenille tärkeät MM-pisteet kovan viikonlopun päätteeksi – Tidemand jälleen WRC2-luokan kuningas

Report this content

20. toukokuuta. Portugalin MM-rallin päättävään kilpailupäivään lähdettiin WRC2-luokassa ruotsalaisen Škoda Motorsport -kuljettajan Pontus Tidemandin johtaessa yli minuutilla ennen puolalaista, myös Škodalla ajavaa Lukasz Pieniazekia. Juuso Nordgren lähti viimeisille erikoiskokeille kuudennelta sijalta.

Pontus Tidemand onnistui lauantaina ajamaan kaikille kuudelle erikoiskokeelle pohja-ajat. Hurja vire sai jatkoa sunnuntaina, kun Tidemand latasi pohja-ajan heti ensimmäiselle erikoiskokeelle. Suomalainen Škoda Motorsport -kuljettaja Juuso Nordgren oli saanut rengasrikoista johtuneen pettymyksen karistettua mielestään ja ajoi aamulla kolmanneksi parhaan ajan.

Perjantaina rallia johtanut, Fordilla ajava Gus Greensmith onnistui ajamaan pohja-ajat seuraavalle kahdelle erikoiskokeelle, mutta rallin viimeistä edellisellä erikoiskokeella Tidemandin nimi löytyi jälleen nopeimman kuljettajan paikalta. Erikoiskokeella 18 Juuso Nordgren kohtasi jälleen ongelmia jääden pohja-ajasta puolisentoista minuuttia. Nordgrenin sijoitus oli silti turvallisesti kuudes, sillä eroa tuon erikoiskokeen jälkeen oli takana ajavaan Benito Guerraan edelleen yli kolme minuuttia.

Nordgrenille tärkeät MM-pisteet - Pontus Tidemandille hattutemppu

Portugalin MM-ralli päättyi isoista hypyistään tunnetulle Fafen erikoiskokeelle. Erikoiskoe oli mitaltaan ainoastaan 11 kilometrinen ja se ajettiin jo toiseen kertaan samana päivänä, joten kuuden kärkikuljettajan asema oli turvallinen, mikäli ongelmia ei ilmenisi.

Ilmiömäisen nousun lauantaina viidenneltä sijalta kärkeen esittänyt Pontus Tidemand ajoi vakuuttavasti jo kauden kolmanteen perättäiseen MM-rallivoittoonsa. Kärjen järjestys pysyi ennallaan ja näin ollen Tidemandin takana Lukasz Pieniazek ja Stéfane Lefevbre täydensivät palkintopallin. Škodan tehdaskuljettajana kauden avauskisan MM-sarjan puolella ajanut Juuso Nordgren oli vaikeasta viikonlopusta huolimatta kuudes ja saalisti arvokkaita MM-pisteitä.

- Kuudes sija on ihan hyvä tulos, jos miettii montako rengasrikkoa meillä oli. Paljon onnea tiimikaveri Pontus Tidemandille voitosta ja kiitos paljon ŠKODA Motorsport tästä rallista, hehkutti Nordgren.

WRC2-luokan tilanne EK 15/20 jälkeen:

1. Tidemand/Andersson (SWE/SWE), ŠKODA FABIA R5, 4:03:57.4

2. Pieniazek/Mazur (PL/PL), ŠKODA FABIA R5, + 2:06.5

3. Lefevbre/Moreau (FRA/FRA), Citroën C3 R5, + 2:23.5

4. Loubet/Landais(FRA/FRA), Hyundai i20 R5, + 3:10.5

5. Arai/Macneall(JPN/AUS), Ford Fiesta R5, + 5:31.6

6. Nordgren/Suominen (FIN/FIN), ŠKODA FABIA R5, + 5:41.1

Rallin MM-sarja jatkuu Sardiniassa 7.-10. kesäkuuta.

Lisätietoja:
Kari Aalo                                    Sami Kolsi
Viestintäpäällikkö                       tiedottaja, Dezoo Oy
+358 10 436 2112                      +358 50 560 7293          
kari.aalo(at)skoda.fi                   sami(at)samikolsi.com

ŠKODA AUTO

  • Yksi maailman vanhimmista autonvalmistajista. Yrityksen historia alkaa polkupyörävalmistuksella vuonna 1895, jonka jälkeen tuotanto laajenee moottoripyöriin ja autoihin. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Mladá Boleslavissa, Tšekin tasavallassa
  • Valmistaa tällä hetkellä seitsemää automallia: CITIGO, FABIA, RAPID, OCTAVIA, KAROQ sekä KODIAQ ja SUPERB.
  • Valmisti vuonna 2017 yli 1,2 miljoonaa autoa.
  • On ollut osa Volkswagen-konsernia vuodesta 1991. Autojen lisäksi ŠKODA kehittää ja valmistaa autojen komponentteja sekä moottoreita ja vaihteistoja.
  • Valmistaa autoja Tšekin tasavallassa kolmessa tehtaassa; tuotantoa on myös Kiinassa, Venäjällä, Slovakiassa, Algeriassa ja Intiassa – pääasiassa konserniyhteistyössä.
  • Työllistää yli 35 000 ihmistä eri puolilla maailmaa ja toimii yli 100 maassa.

ŠKODA Suomessa

  • Vuonna 2017 Suomessa rekisteröitiin 11 505 uutta ŠKODA-henkilöautoa. ŠKODA saavutti sillä henkilöautorekisteröintitilastoissa sijan kolme, markkinaosuus oli 9,8 %.
  • ŠKODA oli yritysautorekisteröinneissä sijalla yksi, markkinaosuus 16,9 %
  • Octavia oli viime vuonna Suomen myydyin automalli, jota rekisteröitiin 5694 kappaletta, ja sen osuus koko Suomen automyynnistä oli 4,9 %. Octavia oli tämän lisäksi myydyin yritysauto sekä myydyin kaasuauto.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia