Rovanperä johtaa WRC2-luokkaa Walesin MM-rallissa yli minuutilla

Report this content

6. lokakuuta. 18-vuotias ŠKODA Motorsportin tehdaskuljettaja Kalle Rovanperä jatkaa erittäin vahvoja otteitaan Walesin MM-rallissa. Kolmen ajetun päivän jälkeen nuori suomalainen johtaa WRC2-luokkaa yli minuutin erolla tallikaveriinsa, Ruotsin Pontus Tidemandiin.

Rovanperä ja hänen kartanlukijansa Jonne Halttunen ajoivat lauantain yhdeksästä erikoiskokeesta viidelle pohja-ajan ja pystyivät myös päivän aikana kontrolloimaan rallin tilannetta. Lauantaiaamu alkoi Walesissa liukkaissa olosuhteissa, mutta reitti kuivui iltapäivällä.

- Nyt kun on kuivaa, niin pito on todella hyvä. Toki siellä on edelleen muutamia liukkaita kohtia, jotka meidän on tärkeä saada nuotteihin tulevaisuutta ajatellen, Rovanperä kommentoi 16. erikoiskokeen maalissa.

Kaiken kaikkiaan Rovanperä ajoi tasapainoisen päivän ja oli syystäkin tyytyväinen suoritukseensa.

- Meillä oli tosi hyvä päivä ja teimme parhaamme pitääksemme luokkajohdon ja se onnistui hienosti, Rovanperä iloitsi lauantain viimeisen erikoiskokeen jälkeen.

Walesin MM-rallissa on sunnuntaina 7. lokakuuta edessä vielä viisi erikoiskoetta ja 55,64 kilpailtavaa kilometriä. Sunnuntain ensimmäinen erikoiskoe starttaa kello 9.22 ja viimeinen erikoiskoe kello 14.18 Suomen aikaa.

Tulokset 18/23 EK:n jälkeen, WRC2-luokka
1. Kalle Rovanperä (FIN), ŠKODA Fabia R5, 2.38.53,3
2. Pontus Tidemand (SWE), ŠKODA Fabia R5, + 1.03,1
3. Gus Greensmith (GBR), Ford Fiesta R5, + 1.48,6
4. Jari Huttunen (FIN), Hyundai i20 R5, + 2.49,8
5. Stephane Lefebvre (FRA), Citroen C3 R5, + 3.44,8

Lisätietoja:
Kari Aalo                                    Sami Kolsi
Viestintäpäällikkö                       tiedottaja, Dezoo Oy
+358 10 436 2112                      +358 50 560 7293          
kari.aalo(at)skoda.fi                   sami(at)samikolsi.com

ŠKODA AUTO

  • Yksi maailman vanhimmista autonvalmistajista. Yrityksen historia alkaa polkupyörävalmistuksella vuonna 1895, jonka jälkeen tuotanto laajenee moottoripyöriin ja autoihin. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Mladá Boleslavissa, Tšekin tasavallassa
  • Valmistaa tällä hetkellä seitsemää automallia: CITIGO, FABIA, RAPID, OCTAVIA, KAROQ sekä KODIAQ ja SUPERB.
  • Valmisti vuonna 2017 yli 1,2 miljoonaa autoa.
  • On ollut osa Volkswagen-konsernia vuodesta 1991. Autojen lisäksi ŠKODA kehittää ja valmistaa autojen komponentteja sekä moottoreita ja vaihteistoja.
  • Valmistaa autoja Tšekin tasavallassa kolmessa tehtaassa; tuotantoa on myös Kiinassa, Venäjällä, Slovakiassa, Algeriassa ja Intiassa – pääasiassa konserniyhteistyössä.
  • Työllistää yli 35 000 ihmistä eri puolilla maailmaa ja toimii yli 100 maassa.

ŠKODA Suomessa

  • Vuonna 2017 Suomessa rekisteröitiin 11 505 uutta ŠKODA-henkilöautoa. ŠKODA saavutti sillä henkilöautorekisteröintitilastoissa sijan kolme, markkinaosuus oli 9,8 %.
  • ŠKODA oli yritysautorekisteröinneissä sijalla yksi, markkinaosuus 16,9 %
  • Octavia oli viime vuonna Suomen myydyin automalli, jota rekisteröitiin 5694 kappaletta, ja sen osuus koko Suomen automyynnistä oli 4,9 %. Octavia oli tämän lisäksi myydyin yritysauto sekä myydyin kaasuauto.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia