ŠKODA-kuljettaja Juuso Nordgrenilla haastava aloitus Portugalin MM-teillä – Pietarinen voittojahtiin Kouvolaan

Report this content

19. toukokuuta. Škodan tehdaskuljettaja Juuso Nordgren yhdessä kartanlukijansa Tapio Suomisen kanssa aloittivat Portugalin MM-rallin WRC2-luokassa upeasti, mutta ensimmäinen varsinainen ajopäivä tarjosi myös vastoinkäymisiä. SM-sarjassa Eerik Pietarinen lähtee tukevassa pistejohdossa Kouvolan SM-ralliin.

Portugalin MM-ralli alkoi torstai-iltana ajetulla yleisöerikoiskokeella. Nordgren ajoi reilut kolme kilometriselle EK:lle pohjat tasa-ajalla tallikaverinsa Pontus Tidemandin kanssa.

- Se oli meiltä erittäin hyvä aloitus. Auto toimi erinomaisesti ja näemmä olen oppinut ajamaan yleisöerikoiskokeilla. Aikaisemmin niissä on tupannut olemaan vähän kaikenlaista ohjelmaa, Nordgren naurahti.

Ensimmäinen varsinainen kilpailupäivä alkoi Nordgrenin osalta harmillisesti, kun kärkipaikka vaihtui luokan viimeistä edelliseen sijaan rengasrikon seurauksena. Saman kohtalon koki myös Tidemand, joten Škoda-kaksikolle tuli heti toista minuuttia kirittävää.

- En tiedä yhtään, mitä tapahtui. Hiljalleen rengas alkoi tyhjentyä ja lopulta tyhjä rengas lähti vanteelta. Pätkät olivat kyllä siinä kunnossa, että joutui vähän katsella tarkemmin ajolinjoja, Nordgren tuumi.

EK:lla kolme Nordgren oli kolmas ja päivähuoltoa edeltäneellä erikoiskoe nelosella toinen.

- Vauhti on ollut tänään hyvää ja olen vähän jopa yllättynyt, että ajat ovat olleet noinkin hyviä. Mitään älytöntä puristusta ei kuitenkaan ole ollut, nuorukainen hämmästeli.

Päivähuollon jälkeen ajettiin vielä neljä varsinaista pikataivalta ennen illan huipentanutta yleisöerikoiskoetta. Aivan ongelmitta ei iltapäivästäkään selvitty.

- Otettiin iltapäivän pätkät ihan tarkoituksella rauhallisesti, mutta EK:lla kuusi meiltä meni jälleen rengas.

- Se oli kovavauhtinen suora ja aivan keskellä uraa oli sellainen päänkokoinen kivi kaivautunut esiin. Yritin väistää, mutta siinä vauhdissa se oli aika tekemätön paikka ja ajoimme suoraan päältä. Jouduimme vaihtamaan puhjenneen renkaan pätkällä ja siinä meni aikaa, Nordgren harmitteli.

Iltapäivän lopuilla pätkillä Nordgren pystyi kuitenkin jälleen vastaamaan kärjen vauhtiin ollen EK:lla kahdeksan kolmas ja EK:lla yhdeksän toinen. Lauantaina rallissa kuusi erikoiskoetta.

- Hyvät sijoitukset taisivat sulaa noihin rengasrikkoihin, mutta niitä voi huomenna tulla kenelle vaan, vaikkei epäonnea tietenkään toivo kenellekään. Lähdetään ajamaan samalla tavalla kuin tänään ja yritetään pitää hyvä vauhti päällä, Nordgren summasi.

WRC2-luokan tilanne EK 9/20 jälkeen:
1. Gus Greensmith - Graig Parry Ford Fiesta R5 1.40.31,2
2. Łukasz Pieniążek - Przemysław Mazur ŠKODA FABIA R5 +35,8
3. Stéphane Lefebvre - Gabin Moreau Citroën C3 R5 +42,2
4. Pedro Heller - Pablo Olmos Ford Fiesta R5 +1.31,1
5. Pontus Tidemand - Jonas Andersson ŠKODA FABIA R5 +1.55,8

----

9. Juuso Nordgren - Tapio Suominen ŠKODA FABIA R5 +2.52,4

Portugalin MM-ralli jatkuu tänään lauantaina klo 11.06, kun edessä kuusi erikoiskoetta.

Pietarinen kasvattamaan sarjajohtoaan Kouvolan SM-ralliin - ”Vain voitto kelpaa”

Rallin SM-sarja jatkuu puolestaan kauden neljännellä osakilpailulla lauantaina 19.5. Kouvolassa, minne 24-vuotias tuusulalainen Eerik Pietarinen lähtee sangen mukavassa pistejohdossa. Eroa SM1-luokassa toisena olevaan Marko Mäntyyn on jo kolmen ajetun rallin jälkeen 36 pistettä.

Pietarinen pääsi soratuntumaan käsiksi Škoda Fabia R5 -ralliautollaan ralliviikon ennakkotesteissä. Meno oli nuorella miehellä kohdallaan.

- Auto tuntui testeissä hyvältä ja sitä on nyt säädetty tietysti ensinnäkin sora-asetuksiin eli alusta on vähän jäykempi. Lisäksi kokeilimme muutamia juttuja, joten katsotaan, onko niistä Kouvolassa hyötyä, Pietarinen toteaa salamyhkäisesti.

Kouvolan reitti on muuttunut melkoisesti viime vuodesta ja Pietarinen odottaa sen olevan yksi selkeimmistä haastetekijöistä.

- Tiethän siellä on oikein hienoja, mutta yhtään samaa pätkää ei ole viime vuoteen verrattuna, joten se lisää haastetta. Toisaalta on kiva päästä uusille teille.

SM-sarjan talvikautta dominoinut nuori tuusulalainen ei suostu tiputtamaan tavoitteitaan kesäkaudellekaan.

- Pistejohto on tukeva, mutta kaikki loputkin rallit pitää ajaa mahdollisimman hyvin. Pistetilanne on hyvä, mutta ei me vielä ainakaan varmistelemaan lähdetä, vaan kaasu pohjassa mennään. Vain voitto kelpaa, muut sijat eivät tyydytä, Pietarinen naulaa viikonlopun ohjenuoransa.

Kouvolan SM-ralli alkaa lauantaina 19.5. ensimmäisellä erikoiskokeella kello 9.48 ja viimeinen erikoiskoe, EK8 starttaa kello 17.17.

Lisätietoja:
Kari Aalo                                    Sami Kolsi
Viestintäpäällikkö                       tiedottaja, Dezoo Oy
+358 10 436 2112                      +358 50 560 7293          
kari.aalo(at)skoda.fi                   sami(at)samikolsi.com

ŠKODA AUTO

  • Yksi maailman vanhimmista autonvalmistajista. Yrityksen historia alkaa polkupyörävalmistuksella vuonna 1895, jonka jälkeen tuotanto laajenee moottoripyöriin ja autoihin. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Mladá Boleslavissa, Tšekin tasavallassa
  • Valmistaa tällä hetkellä seitsemää automallia: CITIGO, FABIA, RAPID, OCTAVIA, KAROQ sekä KODIAQ ja SUPERB.
  • Valmisti vuonna 2017 yli 1,2 miljoonaa autoa.
  • On ollut osa Volkswagen-konsernia vuodesta 1991. Autojen lisäksi ŠKODA kehittää ja valmistaa autojen komponentteja sekä moottoreita ja vaihteistoja.
  • Valmistaa autoja Tšekin tasavallassa kolmessa tehtaassa; tuotantoa on myös Kiinassa, Venäjällä, Slovakiassa, Algeriassa ja Intiassa – pääasiassa konserniyhteistyössä.
  • Työllistää yli 35 000 ihmistä eri puolilla maailmaa ja toimii yli 100 maassa.

ŠKODA Suomessa

  • Vuonna 2017 Suomessa rekisteröitiin 11 505 uutta ŠKODA-henkilöautoa. ŠKODA saavutti sillä henkilöautorekisteröintitilastoissa sijan kolme, markkinaosuus oli 9,8 %.
  • ŠKODA oli yritysautorekisteröinneissä sijalla yksi, markkinaosuus 16,9 %
  • Octavia oli viime vuonna Suomen myydyin automalli, jota rekisteröitiin 5694 kappaletta, ja sen osuus koko Suomen automyynnistä oli 4,9 %. Octavia oli tämän lisäksi myydyin yritysauto sekä myydyin kaasuauto.

Multimedia

Multimedia