Paremmat asiakasbonukset kasvattivat S-ryhmän myyntiä

Report this content

S-ryhmän tammi–maaliskuun veroton vähittäismyynti kasvoi 3,9 prosenttia ja oli 2 667 miljoonaa euroa. Kasvua oli erityisesti kotimaan päivittäistavarakaupassa. Sekä isot marketit että pienemmät myymälät olivat vahvassa vedossa.

– Usean osuuskaupan bonustaulukoiden muutokset ja niiden myötä kasvaneet asiakasbonukset siivittivät S-ryhmän myynnin kokonaisuudessaan hyvään kasvuvauhtiin. Kotimaan päivittäistavarakaupassa myyntiä kertyi jopa 7,8 prosenttia edellisvuotta enemmän, ja kasvu jatkui alan markkinakehitystä vauhdikkaampana, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.

Päivittäistavarakaupan kasvua tukivat vuodenvaihteessa S-ryhmän osuuskaupoille siirtyneet Stockmann Herkut, joissa myynti kehittyi odotusten mukaan.

Osuuskaupat ovat kevään aikana laskeneet bonustaulukoiden rajoja niin, että nyt kaikista osuuskaupoista saa viiden prosentin bonuksen jo 900 euron kuukausiostoilla. Rajojen laskun odotetaan kasvattavan koko vuoden asiakasmääriä ja kannustavan etenkin pienempiä asiakasomistajatalouksia keskittämään ostoksia S-ryhmän toimipaikkoihin.

– Palkitsevan bonuksen lisäksi edulliset hinnat ja laadukas valikoima ovat ruokakauppojemme kulmakiviä, Heikkilä summaa.

S-ryhmän veroton vähittäismyynti 1–3/2018
 

Liiketoiminta-alue Myynti (milj. €, sis. koko S-ryhmä) Muutos tilanteeseen
1–3/2017 (%)
Marketkauppa* 1 895,8 +5,6
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 380,2 +2,0
Matkailu- ja ravitsemiskauppa* 183,5 +0,7
Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa 71,5 +0,9
Muut 135,9 -6,3
S-ryhmä yhteensä 2 666,8 +3,9


*Luku sisältää myynnit Venäjällä ja Virossa. Marketkaupan osalta vuoden 2017 myynneissä mukana ovat myös Latvian ja Liettuan toiminnot.  

Pääsiäisen sijoittuminen maaliskuulle tuki marketkaupan myyntiä ja vaikutti laskevasti matkailu- ja ravitsemiskaupan myyntiin.

Lisätietoja: 

Pääjohtaja Taavi Heikkilä, SOK, p. 010 76 80200
Johtaja, CFO, Jari Annala, SOK Talous ja hallinto, p. 010 76 82040

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia