S-ryhmä muistaa sotaveteraaneja joululahjoituksella

Report this content

SOK:n hallintoneuvosto on päättänyt jakaa yhteensä 25 000 euron joululahjoituksen muun muassa sotaveteraaneille sekä nuorten ja kehitysvammaisten toimintaa tukeville säätiöille. 

Tämän vuoden yksi tukikohde on Sotiemme veteraanit -keräys. Keräyksellä osoitetaan kiitollisuutta ja kunnioitusta sotaveteraanien ponnisteluja kohtaan, ja tuetaan etupäässä pienituloisten veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä sekä sotaleskien asumista kotonaan.

S-ryhmän on perinteisesti tukenut myös lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä tahoja. Tänä vuonna pääpaino on hankkeissa, jotka auttavat syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.  Lahjoitus annetaan Tukikummit-säätiön lisäksi myös Suomen lasten ja nuorten säätiön Myrsky-hankkeeseen, joka on tavoittanut erilaisten taideohjelmien kautta jo yli 18 000 nuorta eri puolilla Suomea.

Lastenosastoille piristystä tuovat Sairaalaklovnit saavat myös tänä vuonna S-ryhmän joululahjoituksen. Koulutettujen klovnitohtoreiden määrä on jo 40, ja toiminta Suomen yliopistollisissa sairaaloissa jatkuu aktiivisena.

S-ryhmä muistaa joululahjoituksella myös Munuais- ja maksaliittoa, Suomen Luonnonsuojelun Säätiötä, Rinnekodin Kehitysvammatutkimuksen Kannatusyhdistystä ja Suomen Maanpuolustuksen tuki ry:tä. 

Lisätietoja: Juhani Ilmola, edunvalvontajohtaja, SOK, puh. 010 76 80268 

S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n. S-ryhmä tuottaa päivittäis- ja käyttötavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan, auto- ja autotarvikekaupan sekä maatalouskaupan palveluja. Lisäksi S-Pankki tarjoaa pankkipalveluja.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit