S-ryhmä palkkaa 11 traineeta kaupan alalle

S-ryhmä palkkaa 11 uutta S-Traineeta syksyllä kaupan alalle sekä matkailu- ja ravitsemisalalle.  S-Trainee-ohjelma tarjoaa väylän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille tulevaisuuden avaintehtäviin S-ryhmässä. 

S-ryhmän trainee-ohjelma on Suomen vanhimpia, vastaavat valmennukset aloitettiin jo 1950-luvulla. S-ryhmä panostaa edelleen vahvasti omaan rekrytoivaan valmennusohjelmaansa.

– Tällä hetkellä kauppa kansainvälistyy voimakkaasti ja on suurimmassa murroksessa sataan vuoteen. Uusien kykyjen kasvattaminen on meille tärkeämpää kuin koskaan. Emme hae uudistuneeseen valmennusohjelmaamme harjoittelijoita, vaan traineita rakentamaan muutosta kanssamme, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo.

Valmennus yhdistää teorian käytäntöön. Ensimmäiset seitsemän kuukautta S-Trainee kiertää töissä S-ryhmän myymälöissä ja muissa toimipaikoissa ja tekee töitä laidasta laitaan. Ohjelmaan kuuluu myös teoriajaksoja. Tämän jälkeen S-Traineet siirtyvät noin 1–2 vuodeksi töihin hänet palkanneeseen yritykseen. Toinen valmennusvaihe alkaa muutaman työvuoden jälkeen. Kullekin nuorelle rakennetaan henkilökohtainen oppimispolku, joka tukee parhaiten sekä S-Traineen omia että hänet palkkaavaan osuuskaupan tai muun S-ryhmän yrityksen tarpeita.

S-Trainee-ohjelmaan voivat hakea hiljattain ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet tai lähiaikoina valmistuvat. Hakuaika on 19.9.–7.10.2016. S-Trainee-paikkoja on auki Etelä-Karjalan Osuuskaupassa, HOK-Elannossa, Osuuskauppa Suur-Savossa, Osuuskauppa Varuboden-Oslassa, Sokotel Oy:ssä sekä SOK:lla.

Lisätiedot: SOK, henkilöstöjohtaja Susa Nikula, p. 010 76 80260.

www.s-trainee.fi

Yrityksestä

S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta. S-ryhmän keskeisiä palveluja ovat päivittäis- ja käyttötavarakauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa. Lisäksi S-Pankki tarjoaa pankkipalveluja.

Tilaa