S-ryhmä palkkaa 14 traineeta valmennusohjelmaansa

Report this content

S-ryhmä rekrytoi tänä keväänä 14 uutta traineeta eri toimialoilleen. S-Trainee-ohjelma on väylä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille nuorille S-ryhmän tulevaisuuden avaintehtäviin.

S-ryhmän uudistunut rekrytoiva valmennusohjelma, S-Trainee, etsii jälleen nuoria talentteja ja tuoreita näkemyksiä vähittäiskaupan ja matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialoille.

– Kauppa kansainvälistyy ja digitalisoituu voimakkaasti. Uusien kykyjen kasvattaminen on meille tärkeämpää kuin koskaan. Emme hae valmennusohjelmaamme harjoittelijoita, vaan traineita rakentamaan muutosta kanssamme, SOK:n henkilöstöjohtaja Susa Nikula S-ryhmän henkilöstötoiminnoista kertoo.

Traineepaikkoja on auki osuuskaupoissa, SOK:lla ja lähialueiden liiketoiminnoissa Virossa. Ohjelman ydintä on teoreettisen opiskelun yhdistäminen käytännön työhön: trainee työskentelee S-ryhmän toimipaikoissa ja tukitoiminnoissa hänelle laaditun henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman mukaisesti. Työsuhde on vakituinen, ja työskentely S-ryhmässä jatkuu varsinaisten valmennusjaksojen päätyttyä.

– Tarjoamme traineille tilaisuuden kasvaa kykyjensä mukaan yhä vaativampiin esimies-, asiantuntija- ja johtotehtäviin. Avainosaajien johtaminen ja kehittäminen sekä seuraajasuunnittelu ovat osa kaupparyhmän laajempaa ’talent management’ -viitekehystä, Susa Nikula kuvailee.

 

Lisätiedot:

S-ryhmän henkilöstötoiminnot, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), puh. 010 76 80260
S-ryhmän henkilöstötoiminnot, HRD-johtaja Pekka Ruuth (SOK), puh. 010 76 82901

S-Trainee on S-ryhmän valmennusohjelma ylemmän korkeakoulututkinnon juuri suorittaneille tai pian valmistuville. Hakuaika on 19.3.–9.4.2018. Trainee-paikkoja on auki useissa S-ryhmän alueosuuskaupoissa, SOK:lla ja lähialueen liiketoiminnoissa Virossa. Tietoa hausta: s-trainee.fi

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Avainsanat: