S-ryhmä pisti ilta-alella ruokahävikin kuriin

Report this content

S-ryhmän ruokakauppojen hävikki on vähentynyt 17 prosenttia vuodesta 2014. Laskua kiihdytti viime vuonna erityisesti punalaputettujen elintarvikkeiden ilta-ale.

Syksystä 2017 lähtien noin 900 S-ryhmän ruokakaupasta on saanut vanhenemassa olevasta tuotteesta 60 prosentin alennuksen kaupan viimeisinä aukiolotunteina.

– Asiakkaamme ovat lähteneet innolla mukaan hävikkitalkoisiin ja olemme pystyneet vähentämään hävikkiä ennakoitua enemmän. Viime vuonna hävikki pienentyi kaksi miljoonaa kiloa edellisvuodesta, iloitsee SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä.

Taikatemppuja ei hävikinvähentämistalkoissa ole tehty, vaan lasku on saatu aikaan hallitsemalla hävikkiä yhä tehokkaammin. Avainasemassa ovat valikoimien osuvuus kunkin myymälän asiakkaille sekä tuotemäärien ennakointi.  Myös laajentuneet aukioloajat ovat vaikuttaneet ruokahävikin pienentymiseen.

Hävikki kuormittaa ympäristön lisäksi kukkaroa

– Vähentämällä ruokahävikkiä olemme kolmen vuoden aikana säästäneet lähes 15 miljoonaa euroa. Nämäkin säästöt olemme ohjanneet hintojen halpuuttamiseen, kertoo Heikkilä.

Lähes puolet S-ruokakaupoissa syntyvästä hävikistä on kasviksia. Noin 20 prosenttia on leipää ja 12 prosenttia maitotaloustuotteita. Loput hävikistä jakaantuu melko tasaisesti eri tuoteryhmien kesken.

Hävikkiin päätyvää ruokaa lahjoitetaan myös hyväntekeväisyyteen. Noin 700 S-ruokakauppaa lahjoittavat hävikkiä 400 hyväntekeväisyyskumppanille. Lisäksi esimerkiksi vanhaksi meneviä leipiä voidaan toimittaa bioetanolin valmistukseen, ja jäljelle jäävä hävikki ohjataan hyötykäytettäväksi energiantuotannossa.

Myös S-ryhmän ravintoloissa tehdään töitä hävikin pienentämiseksi muun muassa ohjeistamalla henkilökuntaa ja asiakkaita. Esimerkiksi muistuttamalla asiakkaita ottamaan aamiaispöydästä vain sen verran kun jaksavat syödä, on ruokahävikkiä pienennetty parhaimmillaan jopa 60 prosenttia. 

Ruokahävikin vähentyminen on esimerkki S-ryhmän vastuullisuustyön tuloksista. Lisäksi S-ryhmä ylitti kierrätysastetavoitteensa 73 prosenttia jätteistä menee kiertoon. Kaupparyhmän omasta toiminnasta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä on vähennetty lähes 30 prosenttia vuodesta 2015. Lue lisää vastuullisuustyöstämme uunituoreesta vuosi- ja vastuullisuuskatsauksesta.

Lisätietoja:

Ruokahävikki: Suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen, p. 0107681911
Vastuullisuuskatsaus: Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen, p. 0107682453

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia