S-ryhmästä Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja

Report this content

Noin 40 S-ryhmän toimipisteen katolle asennetaan aurinkopaneelit vuoden sisällä. Pohjoismaiden suurimman katoille asennettavan aurinkosähköjärjestelmähankkeen myötä S-ryhmästä tulee Suomen suurin aurinkosähkön tuottaja. Hanke tukee osaltaan kaupparyhmän uutta, kunnianhimoista ilmastotavoitetta vähentää päästöjä miljoona tonnia.

Yhteensä noin 37 000 aurinkopaneelia asennetaan muun muassa Prismojen, S-marketien ja ABC-asemien katoille ympäri Suomen. Paneelit tuottavat sähköä toimipisteiden omaan käyttöön.

– Lisäämme entisestään uusiutuvan energian käyttöä lähivuosina. Arviomme mukaan vuonna 2025 jopa 80 prosenttia S-ryhmän kuluttamasta sähköstä on tuotettu meidän omalla uusiutuvalla energialla. Tällä hetkellä uusiutuvan osuus on noin 60 prosenttia käyttämästämme sähköstä, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.

Suurin osa S-ryhmän käyttämästä sähköstä tuotetaan tuulivoimalla, mutta myös aurinkosähkössä nähdään potentiaalia.

– Myymälämme kuluttavat sähköä eniten kesällä, jolloin energiaa tarvitaan erityisesti kylmälaitteisiin ja jäähdyttämiseen. Aurinkoisina kesätunteina parhaimmillaan kaikki kiinteistön kuluttama sähkö voi tulla auringosta. Vuositasolla aurinkosähkön osuus on noin 10 prosenttia kiinteistöjen käyttämästä sähköstä, Heikkilä jatkaa. 

Ympäristön lisäksi aurinkosähkö säästää myös taloutta. S-ryhmän sähkölasku pienenee vuositasolla jopa puoli miljoonaa euroa.

Aurinkopaneelien toimittajaksi valittiin Fortum, joka vastaa turvallisen, laadukkaan ja kustannustehokkaan hankkeen toteutuksesta.

– Visiomme mukaisen puhtaamman maailman aikaansaaminen ei ole helppoa eikä käy käden käänteessä. Onneksi meidän lisäksi monella muullakin yrityksellä ja yhteisöllä on sama päämäärä, mistä on hyvänä esimerkkinä tämä S-ryhmän hanke aurinkoenergian hyödyntämisestä liikekiinteistöissä, kehitysjohtaja Tatu Kulla Fortumista kertoo.

Valtio tukee noin kahdeksan miljoonan euron hanketta 20 prosentin osuudella.

Miljoona tonnia vähemmän päästöjä yhdessä yrityskumppaneiden kanssa 

S-ryhmän tänään julkaisemalla ilmastotavoitteella pyritään hillitsemään ilmastonmuutosta.

– Uusi ilmastotavoitteemme on iso juttu. Tavoittelemme miljoonan tonnin päästövähenemää vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteeseen ei päästä pelkästään ryhmän oman toiminnan päästöjen vähentämisellä, vaan mukaan tarvitaan yrityskumppaneitamme, SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen kertoo.

Miljoonan tonnin hiilidioksidipäästövähenemä vastaa esimerkiksi kahdeksaa miljoonaa automatkaa Rovaniemeltä Helsinkiin.

S-ryhmä kutsuu Iso juttu -kampanjaansa mukaan yrityskumppaneiden lisäksi asiakkaat. Kampanja pyrkii toukokuusta lähtien herättelemään asiakkaita tarkastelemaan aihetta uudesta näkökulmasta ja tarjoaa arkisia vinkkejä, joilla voi taistella ilmastonmuutosta vastaan helposti.  

– Tutkimukset osoittavat, että suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. Monet potevat jopa ilmastotuskaa. Vinkkimme auttavat asiakkaita siirtymään tuskasta toimintaan, Rankinen paljastaa.

Lisätietoja:

Aurinkosähkö:

Mikko Halonen, toimitusjohtaja, S-Voima, p. 010 7682064
Jari Annala, CFO, johtaja, SOK, p. 010 76 82040
Juha Ruokonen, Fortum, p 0400 918 322
 

S-ryhmän ilmastotavoite:

Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK, p. 010 7682453

S-ryhmä on osuustoiminnallinen yritysryhmä, joka muodostuu 20 alueosuuskaupasta, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) sekä niiden tytäryhtiöistä. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

S-ryhmän keskeiset liiketoiminta-alueet ovat marketkauppa, tavaratalo- ja erikoisliikekauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rautakauppa sekä rahoituspalvelut.  S-ryhmän vähittäismyynti oli vuonna 2017 noin 11 miljardia euroa, ja se oli suurin yksityinen työllistäjä Suomessa 37 000 työntekijällään.

Multimedia

Multimedia