SOK liittyy Pellervo-Seuran jäseneksi

SOK on hyväksytty osuustoimintajärjestö Pellervo-Seura ry:n jäseneksi. SOK päätyi hakemaan seuran jäsenyyttä, koska se arvioi pystyvänsä näin parhaiten edistämään osuuskauppojen ja osuustoiminnallisen ajattelun kehitystä Suomessa.

– Parhaiten turvaamme osuuskauppojen toimintaedellytyksiä toimimalla entistä kiinteämmässä yhteistyössä muiden osuustoiminnallisten yritysten kanssa. Viime vuodet ovat näyttäneet, että osuustoiminnan periaatteille on selvästi uutta tilausta. Osuustoiminta luo talouteemme sekä vakautta että uutta aktiivisuutta, johtaja Veli-Pekka Ääri SOK:lta korostaa.

SOK:n jäsenyys on otettu Pellervo-Seurassa ilolla vastaan.

– Pellervo on osuustoiminnan kehittämisjärjestö ja yhteistyöfoorumi. Haluamme tehdä mahdollisimman laaja-alaista yhteistyötä yritysmallin kehittämiseksi. SOK:n liittyminen Pellervon jäseneksi on suuriarvoinen asia järjestöllemme, sillä se tuo merkittävää lisävoimaa ja rohkaisua kehittämistoiminnalle ja koko yhteisöllemme, toimitusjohtaja Sami Karhu sanoo.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Sami Karhu, Pellervo-Seura, sami.karhu@pellervo.fi, 0400 545 989

Johtaja Veli-Pekka Ääri, SOK, veli-pekka.aari@sok.fi, 0400 376 373

S-ryhmän osuuskauppojen omistama Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK toimii osuuskauppojen keskusliikkeenä ja tuottaa niille hankinta-, asiantuntija- ja tukipalveluita. SOK vastaa myös S-ryhmän strategisesta ohjauksesta ja eri ketjujen kehittämisestä. SOK:n liiketoiminta täydentää S-ryhmän tarjontaa kotimaassa ja lähialueilla. www.s-kanava.fi

Pellervo-Seura ry on osuustoiminnallisten yhteisöjen valtakunnallinen palvelu-, yhteistoiminta- ja etujärjestö. Sen tarkoituksena on osuustoiminnan arvojen ja periaatteiden esiintuominen, uusien osuuskuntien perustamisen edistäminen ja jäsenyhteisöjen toimintaedellytysten parantaminen. Järjestö on perustettu vuonna 1899. www.pellervo.fi

Yrityksestä

S-ryhmä on merkittävä suomalainen, osuustoiminnallinen kaupanalan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta ja kahdeksasta paikallisosuuskaupasta. S-ryhmän keskeisiä palveluja ovat päivittäis- ja käyttötavarakauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa sekä matkailu- ja ravitsemiskauppa. Lisäksi S-Pankki tarjoaa pankkipalveluja.

Tilaa