SOK:n uudeksi henkilöstöjohtajaksi Susa Nikula

Report this content

SOK:n uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja konsernijohtoryhmän jäseneksi on nimitetty kasvatustieteiden maisteri Susa Nikula (synt. 1970). Hän siirtyy tehtävään Osuuskauppa Hämeenmaasta vuoden 2016 alussa. 

Hämeenmaassa Susa Nikula on työskennellyt elokuusta 2011 lähtien, ensin henkilöstöjohtajana ja tämän vuoden kesäkuusta alkaen henkilöstö- ja viestintäjohtajana. Ennen siirtymistään Lahteen Nikula toimi viisi vuotta Sokotel Oy:n henkilöstöjohtajana.

Pitkään ja monipuoliseen työkokemukseen S-ryhmässä sisältyi mm. ajanjakso Yhdysvalloissa, jossa Susa Nikula asui syksystä 2001 kesään 2003. Tuona aikana hän työskenteli San Diegossa ravintolanjohtajana, mutta oli samalla myös S-ryhmän palveluksessa koordinoiden Jollas Instituutin kansainvälisiä harjoittelupaikkoja.

– Susa Nikula valikoitui sopivimmaksi henkilöstöjohtajaksi isosta joukosta sisäisiä ja ulkoisia ehdokkaita. Hänen vahvuuksiaan olivat kokemus sekä SOK:sta että osuuskaupasta ja pitkä tuloksellinen henkilöstötyön johtamiskokemus, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä kertoo.

– Odotan innolla yhteistyötä kaikkien eri toimijoiden kanssa uudessa roolissani. S-ryhmän henkilöstöllä on valtavasti osaamista, ja minulle koko henkilöstön kehittäminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen on erityisen tärkeää, Susa Nikula kommentoi.

SOK:n nykyinen henkilöstöjohtaja Leena Olkkonen on päättänyt jättää tehtävänsä vuoden vaihteessa. Hän kertoo, että kahdeksan vuoden pestin jälkeen on nyt aika suunnata uusiin haasteisiin.

– Haluan kiittää Leena Olkkosta S-ryhmän eteen tehdystä hyvästä työstä ja toivotan hänelle menestystä tuleviin tehtäviin, pääjohtaja Heikkilä toteaa.

Lisätietoja:

SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä, 010 76 80200

SOK:n henkilöstöjohtaja (1.1.2016-) Susa Nikula, 044 992 9297

S-ryhmä on suomalainen, osuustoiminnallinen kaupan alan yritysryhmä. Se muodostuu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnasta (SOK) ja sen tytäryhtiöistä sekä 20 alueosuuskaupasta. Osuuskauppojen jäsenet eli asiakasomistajat omistavat osuuskaupat, jotka puolestaan omistavat keskusliike SOK:n.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia