Altian henkilöstölle yhtenäiset mobiiliviestinnän mahdollisuudet

Altia ja TeliaSonera ovat solmineet kaksivuotisen puitesopimuksen yhtenäisestä mobiilipuheratkaisusta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa ja Latviassa. Altian henkilöstö saa käyttöönsä yhtenäiset mobiiliviestimisen mahdollisuudet ja ajanmukaiset päätelaitteet. Sopimukseen sisältyy yhtenäinen toimintamalli, jolla Altia-konserni hankkii työntekijöilleen iPhone-puhelimet palveluna kaksivuotisella leasing-sopimuksella. TeliaSonera Finans toimii Altian leasing-sopimuksen rahoituskumppanina Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

TeliaSoneran sopimuksella Altian henkilöstö saa yhtäläiset mahdollisuudet mobiiliviestimiseen eri maissa. Keskitetty sopimus yhden toimittajan kanssa tuo Altialle helppoutta ja läpinäkyvyyttä palvelujen hallintaan.

- Altian koko toiminta-alueen yhtenäinen käytäntö - yhden toimittajan malli ja kaikille samanlaiset puhelimet, joita ei enää omisteta - säästää sekä Altian omia resursseja että suoria kustannuksia ja helpottaa hallittavuutta. Taustalla on myös matkapuhelinten käyttökulttuurin muutos aikaisempaa enemmän verkkopohjaisten mobiilipalveluiden ja esimerkiksi sähköpostin mobiilikäyttöön, sanoo Altian henkilöstöjohtaja Sanna Hokkanen .   

Tarjoamalla henkilöstölleen ajanmukaiset mobiililaitteet Altia haluaa tehostaa päivittäistä viestimistä sekä rakentaa positiivista työnantajakuvaa.

- Näemme uudet päätelaitteet keskeisinä viestintä- ja työtapojen muokkaajina. Tavoitettavuus ja päivittäinen kommunikointi helpottuvat, ja uudet joustavat työskentelytavat tulevat mahdollisiksi. Yhtenäinen mobiiliratkaisu auttaa rakentamaan konserniin yhtenäistä viestintäkulttuuria, Hokkanen lisää.

TeliaSonerassa iloitaan maantieteellisesti laajasta sopimuksesta.

- Olemme erittäin tyytyväisiä Altian asiakkuudesta ja siitä, että voimme palvella konsernia omaa kansainvälistä verkostoamme hyödyntäen, sanoo johtaja Petri Niittymäki TeliaSonera Business Services Finlandista. 

Altia on Pohjoismaiden ja Baltian alueen johtava alkoholijuomatalo, jonka tuotevalikoima koostuu perinteikkäistä ja vahvoista omista brändeistä sekä kansainvälisistä laadukkaista päämiestuotteista. Altialla on toimialueensa vahvin markkina-asema ja laajin tuotanto-, myynti- ja logistiikkaverkosto. Altian liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1 200.

Lisätiedot:

Petri Niittymäki, johtaja, TeliaSonera Business Services Finland

p. 040 302 3000, sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Lehdistöpalvelu 02040 60235 www.sonera.fi/uutishuone

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2010  lopussa 4,3 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 600 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi

Yrityksestä

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Yhtiön palvelut yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille Sonera luo kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2009 lopussa 3,3 miljoonaa kiinteän- ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 800 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi. Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa. www.teliasonera.fi

Tilaa