Elokuvia vuokrataan entistä enemmän muualta kuin videovuokraamoista

Vuokrausvideomarkkina on kasvamassa tilausvideoiden myötä. Entistä useammin elokuvia ja televisio-ohjelmia vuokrataan suoraan omalla kotisohvalla istuen sen sijaan, että käveltäisiin videovuokraamoon. Sonera KotiTV:n video- ja ohjelmakirjastosta vuokrattiin toukokuussa yli 110 000 televisio-ohjelmaa ja elokuvaa. Määrät ovat nousseet muutamassa kuukaudessa 3-kertaiseksi. Suosituimpia olivat Soneran yksinoikeudella esittämä MadCook-sarja  ja toukokuun suosituimmaksi vuokraelokuvaksi nousi kotimainen Vares-elokuva ”Pahan suudelma”.

”Videoiden vuokraaminen omalta kotisohvalta kaukosäätimen nappia painamalla on vain aivan ylivoimaisen paljon mukavampaa, ekologisempaa ja halvempaakin kuin lähimmän videovuokraamon etsiminen ja tämä näkyy huimasti kasvaneina vuokrausmäärinä Sonera KotiTV-palvelussa”, sanoo Soneran televisioliiketoiminnasta vastaava Olli-Pekka Takanen ja jatkaa: ”Positiivista palautetta tulee myös siitä, että vuokravideot eivät lopu hyllystä kesken ja elokuvat ja ohjelmat ovat vuokrattavissa mihin vuorokauden aikaan tahansa.”

Uusia elokuvia Sonera KotiTV:seen tulee keskimäärin 50 joka kuukausi, ja valtaosa elokuvista tulee Soneran KotiTV:n videovuokraamoon samaan aikaan kuin DVD:llä myytäväksi. HD-elokuvia on uusien videoiden joukossa noin 3 - 6 joka kuukausi. Soneralla on Suomen suurin IPTV-videokirjasto, jossa on noin 3000 elokuvaa..

Kesän kunniaksi Sonera tuo 22.6.2011 videovuokraamoonsa 20 kesäleffan paketin, jonka jokaisen leffan voi vuokrata puoleen hintaan 8.8.2011 saakka. Mukana on mm. sellaisia klassikoita kuin The Beach ja Nousukausi.

Vuokratuimmat videot Sonera KotiTV:n videovuokraamossa toukokuussa:

1. Vares – Pahan suudelma

2. Skyline

3. Harry Potter ja kuoleman varjelukset

4. The Other Woman

5. Karvakamut 3: Sirkuskaverit

6. Oikeesti aikuiset

7. Red

8. Harjunpää ja pahan pappi

9. Milf

10. Adele and the Secret of the Mummy

Videokirjasto kuuluu automaattisesti Sonera KotiTV-palveluun ja elokuvat laskutetaan käytön mukaan suoraan laajakaistalaskulla. Elokuvien hinnat vaihtelevat välillä 1,90 eur – 6,90 eur. Elokuvia voi katsella 20 tunnin ajan. Lisäksi palveluun kuuluu laaja ohjelmakirjasto, josta voi vuokrata esimerkiksi Disneyn lastenohjelmia ja MadCook-sarjan jaksoja.Soneran KotiTV-palvelu on jo noin 3 miljoonan suomalaisen saatavilla.

Lisätietoja:

Olli-Pekka Takanen, johtaja, televisioliiketoiminta, Sonera

puh. 040 8200872

sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Lehdistöpalvelu 02040 60235 www.sonera.fi/uutishuone

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2010  lopussa 4,3 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 600 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Yhtiön palvelut yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille Sonera luo kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2009 lopussa 3,3 miljoonaa kiinteän- ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 800 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi. Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa. www.teliasonera.fi

Tilaa