Sonera siirtää kuluttajaliittymät uudelle tuhatluvulle

Sonera siirtää kuluttajien laajakaistaliittymien tarjonnan uudelle tasolle tuomalla markkinoille valokuituun pohjautuvat 1Gb/s eli 1000 Mb/s laajakaistaliittymät. Tavoitteena on, että ensimmäiset asiakkaat pääsevät nauttimaan näistä erittäin nopeista yhteyksistä jo lähikuukausina. Sonera aloittaa verkossa nopeista yhteyksistä kiinnostuneiden asiakkaiden kartoittamisen välittömästi. Lisäksi Sonera rakentaa kaksi kiinteistökohdetta pääkaupunkiseudulla huippunopeiden yhteyksien testialustoiksi. Kuluttajille tarkoitetun huippunopean yhteyden hinta on 99,00 euroa kuukaudessa.

Sonera on investoinut valokuituverkkoon viime vuosina erittäin merkittävästi. Nykyisen rakennussuunnitelman mukaan vuoden 2010 lopussa Soneran valokuituun kytkettyjä kotitalouksia on eri puolilla Suomea jo lähes puoli miljoonaa. Näistä runsaat 60 000 sijaitsee sellaisissa taloyhtiöissä, joiden sisäverkot mahdollistavat välittömästi jopa 1000 Mb/s siirtonopeuden tarjoamisen yksittäisille kuluttajille. Pääkaupunkiseudulla (Helsinki, Espoo, Vantaa) on jo lähes 45 000 kotitaloutta, joilla on mahdollisuus hankkia heti 1000 Mb/s:n siirtoyhteys kotiin. Myös Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa on kaikissa kaupungeissa tuhansia Soneran valokuituun kytkettyjä kiinteistöjä, joissa myös sisäverkko tukee suuria siirtonopeuksia. Sisäverkkojen uusimisten myötä 1000 Mb/s:n saatavuus on sama kuin Soneran valokuidun saatavuus. Kuluttajat ovat erittäin nopeasti muuttaneet ostokäyttäytymistään ja tällä hetkellä jo kolme neljästä Soneran uusista kiinteistä laajakaistaliittymäasiakkaista valitsee yli 8 Mb/s:n yhteyden ja usein valinta kohdistuu nopeimpaan saatavilla olevaan yhteyteen. Johtaja Jussi Salmisen mukaan valokuituun perustuvien kiinteiden yhteyksien myynti on kolminkertaistunut vuoden takaisesta ja nyt jo joka toinen Soneran myymä uusi kiinteä laajakaistayhteys on valokuituyhteys. ”Valokuituun perustuvat kiinteät laajakaistayhteydet ovat teknisesti ylivoimaisia, koska niillä pystytään takaamaan taloyhtiö- ja huoneistokohtaisesti kaikissa tilanteissa huippunopeudet sekä verkosta että verkkoon päin kohdistuvaan liikenteeseen. Valokuituyhteydet ovat myös toimintavarmuudeltaan ja käyttökokemukseltaan omaa luokkaansa muihin tekniikoihin verrattuna” ,Salminen sanoo. Sonera on avannut verkkosivut osoitteessa www.sonera.fi/1000, jossa yksittäiset kuluttajat voivat tarkistaa valokuituyhteyden saatavuuden ja ilmoittaa halukkuutensa 1000 Mb/s:n laajakaistayhteyden hankkimiseen. Mikäli yhdessä kiinteistökohteessa on riittävän monta asiakasta, jotka ovat halukkaat ottamaan 1000 Mb/s:n yhteyden, Sonera aloittaa yhteyksien toimittamisen jo tulevan syksyn aikana. Sonera uskoo kymmenien kohteiden rakentamisen käynnistyvän kartoituksen jälkeen. Lisäksi Sonera on päättänyt rakentaa kaksi kiinteistökohdetta huippunopeiden yhteyksien testialustoiksi. Kohteet ovat Helsingin Viikissä Katariina Saksilaisen kadulla sijaitseva VVO:n kiinteistö ja Helsingin Kampissa Leppäsuonkadulla sijaitseva HOAS:n kiinteistö. Näissä on yhteensä 137 huoneistoa, jotka kaikki varustetaan 1000 Mb/s:n valmiudella. Salminen uskoo näiden huippunopeiden yhteyksien kiinnostavan kuluttajia. ”Vaikka nyt 1000 Mb/s:n siirtonopeus tuntuu ylimitoitetulta, niin tilanne ei välttämättä ole sama enää parin vuoden päästä, kun tarjolla on uusia kaistaa vieviä televisiopalveluita. Tuhannesta megasta eli gigasta riittää kaistaa suuremmallekin perheelle, vaikka kaikki perheenjäsenet katsoisivat videoita, pelaisivat interaktiivisia pelejä tai siirtäisivät raskaitakin tiedostoja verkossa. Tuhannen megabitin siirtonopeudesta saa käsityksen, kun vertaa noin 4,5 gigatavun tiedoston lataamista. Tuhannen Mb/s:n yhteydellä se vie 40 sekuntia ja 1 Mb/s:n yhteydellä 11 tuntia. Normaali elokuva on juuri tuon kokoinen”, Salminen sanoo. _____________________________________________ Lisätietoja lehdistölle antaa: Johtaja Jussi Salminen, Sonera, puh: 040 302 2391 Viestintäjohtaja Ahti Martikainen, Sonera, puh: 040 302 4500 Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Avainsanat:

Yrityksestä

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Yhtiön palvelut yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille Sonera luo kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2009 lopussa 3,3 miljoonaa kiinteän- ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 800 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi. Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa. www.teliasonera.fi

Tilaa

Liitteet & linkit