Soneran 4G-verkko laajenee Rannikko-Pohjanmaalla

Report this content

Sonera on rakentanut vuoden aikana mittavasti 4G-verkkoa koko Suomessa. Rannikko-Pohjanmaa on saanut kymmeniä uusia tukiasemia ja sama tahti jatkuu myös ensi vuonna. 

Sonera on uudistanut tänä vuonna laajasti Rannikko-Pohjanmaan alueen verkkoyhteyksiä. Sonera rakentaa tämän vuoden aikana yhteensä 67 uutta 4G-tukiasemaa alueelle. Näistä tukiasemista 21 kappaletta tuodaan Vaasaan.

”Soneran 4G-verkon alueella asuu nyt jopa 95 prosenttia suomalaisista. 4G-verkon lisäksi päivitämme ja rakennamme myös 2G- ja 3G-verkkojamme”, kertoo Rannikko-Pohjanmaan uusi paikallisjohtaja Eino Airaksinen.

Airaksisen uuteen paikallisjohtajan rooliin kuuluu alueen yritysten kehitysedellytyksiin perehtyminen.

”Olemme digitaalisen liiketoiminnan mahdollistaja ja tavoitteenani on tukea paikallisia yrityksiä löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia digitaalisten palveluiden ja ratkaisujen avulla”, sanoo Airaksinen.

Soneralla työskentelee Vaasassa noin 200 ihmistä, joista suurin osa toimii asiakaspalvelutehtävissä.

Lisätietoja medialle:

Eino Airaksinen, paikallisjohtaja, Sonera
p. + 358-40-3022516
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Sami Siiki, verkoista vastaava johtaja, Sonera
p. +358-400-579500
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Soneran viestintä: p. 020 405 4000

Soneran tietoliikenne- viestintä- ja viihdepalvelut mahdollistavat sujuvampaa arkea, valinnan vapautta ja uusia mahdollisuuksia kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille. Soneralla oli vuoden 2014 lopussa noin 4,5 miljoonaa liittymäasiakasta. Toimimme koko maassa ja palveluksessamme työskentelee noin 3 000 henkilöä.  www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, Pohjoismaiden ja Baltian johtavaa televiestintäyhtiötä. Meillä on vahva asema Euraasian, Venäjän, Turkin ja Espanjan markkinoilla tytär- ja osakkuusyhtiöiden kautta. Toimintamme nojaa vastuullisen liiketoiminnan periaatteisiin, joita toteutamme ja kehitämme yhteiskunnan muutosten mukana. Lue lisää meistä www.teliasonera.fi