Soneran toimitusjohtajaksi Valdur Laid

Report this content

Soneran toimitusjohtajaksi nousee 1.4.2014 alkaen Valdur Laid (44). Tällä hetkellä hän työskentelee Soneran kiinteän verkon liiketoiminnoista vastaavana johtajana. Soneran nykyinen toimitusjohtaja Robert Andersson siirtyy vastaamaan TeliaSoneran Euroopan liiketoiminnoista.

Valdur Laid on työskennellyt TeliaSonera -konsernissa vuodesta 2002 useissa eri johtotehtävissä, muun muassa kahdeksan vuotta TeliaSoneran virolaisen tytäryhtiön Elionin toimitusjohtajana. Suomessa hän on johtanut kiinteän verkon liiketoimintoja vuodesta 2012. TeliaSoneraan Laid tuli rahoitussektorilta, jossa hän oli mm. Viron Pankin johtokunnan jäsen vuosina 1997–2000.

Laid on koulutukseltaan kauppatieteen maisteri Tallinnan teknillisestä korkeakoulusta ja Master of Business Administration (MBA) International Institute for Management Developmentista (IMD) Lausannesta Sveitsistä.

”Sonera on aloittanut ison muutoksen kohti asiakaslähtöisempää toimintatapaa ja tehostanut samalla toimintaansa. Alalla on käynnissä murros kohti datapohjaisia palveluita, jonka läpi Soneran luotsaaminen on iso ja mielenkiintoinen haaste”, sanoo Laid.

”Valdur Laidilla on vahva kokemus tietoliikennealalta ja liiketoiminnan johtamisesta myös kansainvälisesti. Uudenlaisen asiakaslähtöisen liiketoimintarakenteen myötä johtamisen merkitys korostuu ja uskon, että Valdurin osaaminen ja kokemus vahvistavat kilpailukykyämme Suomessa”, sanoo Robert Andersson.

Soneran organisaatiomuutos on osa TeliaSoneran organisaatiomuutosta, jossa pyritään entistä asiakaslähtöisempään liiketoimintaan ja vahvistetaan paikallisia toimintoja maakohtaisella rakenteella.

Lisätietoja medialle:

Tatu Tuominen, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja, Sonera
Puh. 040 302 4020
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Soneran lehdistöpalvelu: puh. 02040 60235, communications-fi@sonera.com, Soneran internetsivujen uutishuone. Voit seurata meitä myös Twitterissä, @Sonera_uutiset.

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2013 lopussa 4,5 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 3 500 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi