Baswaren tiimistä vuoden ohjelmistoyrittäjä

Sähköisen laskujenkäsittelyn edelläkävijä Basware on saanut tunnustuksen ohjelmistoalan toimijoilta. Ohjelmistoyrittäjät ry on myöntänyt talousautomaatioratkaisuja kehittävälle Baswarelle vuoden ohjelmistoyrittäjä -arvonimen.

Vuoden ohjelmistoyrittäjäksi valitaan vuosittain alallaan menestynyt ohjelmistoyrittäjä, joka on esimerkillään edistänyt suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kasvua ja toiminut innoittajana yrittäjävetoiselle kehitykselle. Tämän vuoden ohjelmistoyrittäjäksi on poikkeuksellisesti valittu yrittäjäjoukko. Valintaa perustellaan sillä, ettei yhdenkään kasvuyrityksen menestys perustu yhden henkilön tai yrittäjän panokseen. Mitä suuremmaksi yritys kasvaa, sitä suurempi merkitys on ryhmädynamiikalla. Yksi kaikkien vaativimpia asioita yrityksen kasvaessa nopeasti, on säilyttää yrittäjyys ja ammattimainen johtaminen saman katon alla.

- Tänä vuonna haluamme huomioida yksittäisen yrittäjän sijaan joukon, joka on yrittäjinä toiminut yrityksen menestymisen eteen, sanoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Matti Heikkonen. – Yrittäjähengen lisäksi Baswarella on alusta alkaen ollut omaa aikaansa edellä olevat visiot palveluiden ja tuotteiden kehittämisestä, hän sanoo.

Nopea mutta hallittu kasvu

Baswaren menestyksekäs kasvu ja kansainvälistyminen ovat tapahtuneet sekä orgaanisesti että harkituin yrityskaupoin. Toimitusjohtaja Ilkka Sihvon mielestä tärkein etappi Baswaren 23-vuotisen historian aikana on ollut listautuminen Helsingin pörssiin vuonna 2000.

- Listautuminen oli kansainvälistymistä ajatellen välttämätön toimenpide. Se toi harppaukseen tarvittavan pääomainjektion, mutta antoi meille myös uskottavuutta. Onnistuimme listautumalla näyttämään isommalta kuin silloin olimmekaan, Sihvo sanoo.

- Kasvu oli silloin vauhdikasta. Kasvuprosenttimme ylsi listautumisvuonna sekä sen jälkeisinä kahtena vuonna (2000–2002) yli kuuteenkymmeneen prosenttiin, hän jatkaa.

Baswaren takana on viisi pitkään mukana ollutta omistajaperhettä, mutta nykyisin sen hallituksessa istuu jo yli puolet ulkopuolisia. Sihvo pitää perustajajäsenten vahvuutena heidän heterogeenisyyttään: ovat onnistunut synteesi erilaisia ihmisiä ja erilaista asiantuntemusta eri liiketoiminta-alueilta.

Baswaren liikevaihto oli viime vuonna 73 miljoonaa, josta yli puolet tulee ulkomailta. Tutkimusyhtiö Forrester, joka on nimennyt Baswaren laskuautomaatioratkaisujen markkinajohtajaksi maailmanlaajuisesti, arvioi laskuautomaatioratkaisujen markkinoiden kasvavan 26 prosentin vuosivauhdilla. Basware hakee sähköisen laskujenkäsittelyn ohjelmiston suhteen kasvua olemassa olevilta markkinoiltaan Euroopasta ja Yhdysvalloista. Myös Venäjän markkina on avautumassa, ja Basware perusti viime vuonna paikallistoimiston Moskovaan.

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.

Tilaa