Lomarengas strategiseen yhteistyöhön Unique Laplandin kanssa

Villi Pohjola/Wild Nordicista suomalaisen luontomatkailun kansainvälinen vetonaula

Suomen johtava mökkimatkailutoimija Lomarengas Oy ja Unique Lapland -matkailutuotteistaan tunnettu elämyspalvelukonserni Unique Creations International Oy perustivat yhdessä Villi Pohjola Oy:n operoimaan, kehittämään ja markkinoimaan suomalaisia luontomatkailukohteita ja -tuotteita. Tarkoituksena on kehittää yhtiön omistamista Villi Pohjola/Wild Nordic -tuotemerkeistä myös kansainvälisesti kiinnostavat luonto- ja elämysmatkailukonseptit.

Lomarengas osti Metsähallitukselta Villi Pohjola -tuotemerkin ja eräkämppien varaustoiminnan vuonna 2013 tarkoituksenaan kehittää siitä suomalaisen luontomatkailun kärkituote. Tämän toteuttamiseksi Lomarengas on kuluvan vuoden aikana ostanut Hailuodon Luotsihotellin ja Rovaniemellä sijaitsevan Vaattungin Kämppäkartanon, joista tulee Wild Nordic Base Camp -luontomatkailukeskuksia. Kokonaisuuden edelleen kehittämiseksi Lomarengas Oy ja rovaniemeläinen, koko Pohjolan alueella operoiva elämyspalvelukonserni Unique Creations International Oy (UCI) ovat perustaneet Villi Pohjola Oy:n, jonka tehtävänä on vastata Villi Pohjola ja Wild Nordic -tuotemerkeillä toimivien palveluiden myynnistä, markkinoinnista ja välityksestä. Villi Pohjola Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty UCI:n toimitusjohtaja Sami Päivike ja hallituksen puheenjohtajana toimii Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.

“Uskomme, että Suomella on mahdollisuus nousta luontomatkailun kansainväliseksi edelläkävijäksi. Tähän perustuvat investointimme Hailuodon Luotsihotelliin ja Vaattungin Kämppäkartanoon saavat nyt katetta, kun keskusten operointiin tulee mukaan yksi Pohjolan parhaista elämyspalveluyrityksistä.  Kokonaisuudessamme yhdistyy Suomen vanhimman ja suurimman mökkimatkailutoimijan kotimaiset ja kansainväliset verkostot ja UCI:n ainutlaatuinen elämysosaaminen”, kertoo Juha-Pekka Olkkola ja jatkaa: ”Villi Pohjola on kohta nimensä mukainen, sillä se ja Wild Nordic -tuotemerkit tulevat näkymään paitsi Hailuodossa, Rovaniemellä ja eräkämpissä, myös kaikissa Unique Laplandin kalottialueen kattavissa ohjelmissa.”

Kotimaista luontomatkailijaa unohtamatta Villi Pohjola Oy:n uudeksi markkina-alueeksi koetaan kaikki elämyksiä arvostavat asiakkaat.

”Meillä on vuositasolla asiakkainamme noin 40 kansallisuutta ja tiedämme kokemuksesta, että Luotsihotelli ja Vaattunki täyttävät juuri niitä tarpeita, joita kansainväliset asiakkaat Suomesta hakevat. Perinteisen hotelliluksuksen sijaan pystymme tarjoamaan kokonaisvaltaista ja luonnollista luksusta. Vietettyään päivän Hailuodon ainutlaatuisessa jäätyhjyydessä tai opiskeltuaan metsähiihtoa Napapiirillä, näyttää maailma helposti paljon paremmalta paikalta”, uskoo Sami Päivike luonnon tuomaan kilpailuetuun ja antaa konkreettisen esimerkin: ”Suomalaisesta perspektiivistä katsottuna ei aina muistakaan, kuinka kova juttu tämä meidän luontomme on. Jo pelkkä lighthouse hotel in the gulf of Bothnia kuulostaa ulkomaisen asiakkaan korvaan perin erilaiselta kuin Hailuodon Luotsihotelli.”

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola, Lomarengas Oy, puh. 050 3747747

juha-pekka.olkkola@lomarengas.fi

Toimitusjohtaja Sami Päivike, Villi Pohjola Oy, puh 050 554 4356, sami@uniquelapland.com

Vuonna 1967 perustettu Lomarengas Oy on majoitus- ja luontomatkailuun keskittyvä yksityinen yritys, jonka liiketoiminta yhtiöitettiin vuonna 1997. Suurimmat osakkeenomistajaryhmät ovat mökinomistajat ja matkailuyrittäjät. Lomarengas on yli 3800 lomakohteella Suomen suurin mökkivuokraaja. Lomarengas-konserniin kuuluvat emoyhtiö Lomarengas Oy sekä Ylläksen Matkailu Oy ja Villi Pohjola Oy. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 22 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 35. www.lomarengas.fi  www.villipohjola.fi  www.yllaksenmatkailu.fi

Unique Creations International Oy on suomalainen elämyspalvelukonserni, joka tarjoaa premium-tason palveluita niin yksittäisille, kuin yritysasiakkaille. Se on erikoistunut lumellisen ajan pitkiin, erikoiskalustoa ja -osaamista vaativiin ohjelmapalveluihin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän Lapissa. Villi Pohjola/Wild Nordic -ohjelmien ja palveluiden myynnin, markkinoinnin ja välityksen lisäksi konserniin kuuluu Pohjoiskalotin alueen liiketoimintojen lisäksi Helsingissä sijaitseva Unique Lapland Helsinki Talvimaailma, Järvi-Suomeen sijoittuva Unique Lakeland sekä Keski-Euroopan Alppimaisemiin keskittyvä Unique Alpine -konseptit. Konsernin asiakkaista noin 98 % tulee Suomen ulkopuolelta. www.uniquelapland.com

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.