Pikainen kansainvälistyminen edessä: Telealan haastaja teki hyvän tuloksen

Teleoperaattorimarkkinoiden haastaja GSM Suomi on tehnyt vajaassa vuodessa vaikuttavan liiketoimintatuloksen alalla, johon ei uusia toimijoita odotettu mahtuvan. GSM Suomen menestys pohjaa VoIP-tekniikan hyödyntämiseen. Suunnitelmissa on pikainen laajeneminen Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Vajaan vuoden toiminut GSM Suomi Oyj on osunut telealalla markkinarakoon ja onnistunut ottamaan lyhyessä ajassa haltuun kohderyhmänsä, pk-sektorin yrittäjät. Koko konsernin yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli ensimmäisen toimintavuoden (2007) aikana 6,7 miljoonaa euroa. Voitto verojen jälkeen GSM Suomi Oyj:n osalta, 1 066 000 euroa, on 26 prosenttia liikevaihdosta. GSM Suomi Oyj:n lisäksi konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ATK Suomi Oy ja Go Communications Oy.

Myös vuoden ensimmäinen kvartaali näyttää konsernin kannalta hyvältä. Koko vuodeksi budjetoitu 20 miljoonan liikevaihto on osoittautumassa liian pieneksi. Todennäköisempi arvio on 30 miljoonaa.

Kannattavaa liiketoimintaa edullisimmilla hinnoilla

GSM Suomen liittymäasiakkaina on noin 20 000 kuluttajaa. Yritysasiakkaita on vajaa 4 000. Suurin osa liikevaihdosta, 80 prosenttia, tulee yrityksiltä. Jari Isola odottaa liittymien määrän kasvavan kolmen vuoden aikana 100 000:n. Yhtiön laajentumisvision mukaan vuoteen 2010 mennessä on Ruotsi, Norja ja Baltian maat valloitettu. Usko ip-tekniikkaan on yhtiössä vankka, ja kumppanuus IBM:n kanssa auttaa kasvutavoitteiden saavuttamisessa.

Suomen telealaa GSM Suomen operaattoritoiminnot-yksikön johtaja Jari Isola kritisoi vanhaan tekniikkaan jumiutumisesta.

– Investoinnit televerkkoihin ovat olleet huikeita. Tuskin kukaan suurista operaattoreista on valmis tunnustamaan, että investoinnit ovat kohdistuneet jo valmiiksi vanhaan teknologiaan, Isola sanoo.

– Markkinoille tulon helppous yllättikin meidät täysin. Ip-pohjaisella tekniikalla pystymme tarjoamaan asiakkaalle uudenlaisia puhe – ja tavoitettavuuspalveluja. Kiinnostavuuttamme lisää varmasti myös mahdollisuus kustannussäästöihin. Olemme yrityksille ja yhteisöille noin 20–30 prosenttia edullisempi vaihtoehto, Isola sanoo.

Virtuaalioperaattoriksi loppukesästä

GSM Suomi toimii toistaiseksi palveluoperaattorina, mutta aikoo jo loppukesästä toimia virtuaalioperaattorin statuksella. Palveluoperaattori vuokraa televerkkopalveluja, kun virtuaalioperaattori vuokraa vain ilma-aikaa ja tarjoaa loppuasiakkaille omia ip-pohjaisia palveluitaan ja tuotteitaan. Liiketoiminnan raju kasvu on nopeuttanut aikataulua entisestään.

GSM Suomi tarjoaa teleoperaattoripalveluja sekä kuluttajille että yrityksille. Yritysten palvelupakettiin kuuluu liittymän lisäksi kattavat ict-palvelut kaikkine liiketoiminnassa tarpeellisine laitteineen. Yrittäjälle pakettiratkaisu on helppo vaihtoehto, koska liiketoiminnan pyörittämisestä aiheutuvat kiinteät kustannukset ovat joka kuukausi tiedossa.

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.

Tilaa