PK-YRITYKSET VOIVAT VETÄÄ SUOMEN VERKKOKAUPAN KÄRKEEN

Suomi laahaa edelleen Euroopan hännillä verkkokaupan kehittämisessä. Erityisesti pk-yrittäjät ovat hyödyntäneet heikosti verkkokaupan mahdollisuuksia. Markkinoilta on puuttunut ohjelmistoratkaisu, joka toimii täyden palvelun periaatteella.

Soprano Oyj vastaa pk-yrittäjien tarpeeseen tuomalla markkinoille ensimmäisen avaimet käteen -verkkokaupan.

- Suomessa on noin 260 000 pientä yritystä ja yrittäjää, joista isolla osalla olisi tahto lähteä kehittämään liiketoimintaansa. Markkinoilla tarjotaan kuitenkin ratkaisuja, jotka soveltuvat vain suurille yrityksille ja suurille budjeteille. Jos pk-yritykset oppivat hyödyntämään sähköisen liiketoiminnan mahdollisuuksia, olemme ison askeleen lähempänä verkkokaupan kärkimaita, sanoo Sopranon verkkokauppa-asiantuntija Riitta Auvinen.

Verkkokauppatutkimuksen mukaan neljännes verkkokauppaa harkitsevista yrittäjistä luopuu ajatuksesta, koska pitää sähköisen kauppapaikan perustamista hankalana ja epäilee oman yrityksensä IT-osaamista. Suomi kuuluu verkkokaupan peränpitäjiin: sähköistä liiketoimintaa harjoittaa alle viidennes yrityksistä, kun esimerkiksi Tanskassa vastaava luku on yli 60 prosenttia.

Suomen talouden lähennellessä taantumaa olisi ensiarvoisen tärkeää saada kilpailukykyä ja tuottavuutta nostavia ratkaisuja tehokäyttöön. Ohjelmistotalot ovat kuitenkin olleet kiinnostuneempia suurista IT-projekteista, minkä seurauksena Suomi on edelleen verkkokaupan kehitysmaan asemassa.

– Harvalla pk-yrityksellä on aikaa tai osaamista verkkokaupan rakentamiseen ja ylläpitoon. Me teemme sen kauppiaan puolesta. Yritys saa kiinteällä kuukausihinnalla toimivasta palvelusta uuden myynti- ja markkinointikanavan – ainoastaan tavaroiden toimittaminen ja laskutus jäävät kauppiaan hoidettavaksi, Auvinen kertoo. Ohjelmisto sisältää myymälän lisäksi työkalut kotisivujen, suoramarkkinoinnin ja asiakaskyselyjen toteuttamiseen sekä asiakastietojen hallintaan.

Viestintäyhtiö Soprano Oyj:n toukokuussa toteuttamasta kolmannesta Valtakunnallisesta verkkokauppatutkimuksesta käy ilmi, että vain 14 % yrityksistä aikoo jättäytyä sähköisen kaupankäynnin ulkopuolelle.

Soprano Oyj toteutti Valtakunnallisen verkkokauppatutkimuksen sähköisesti 12.–23.5.2008. Siihen vastasi 1040 suomalaista toimitusjohtajaa, markkinointi- ja myyntijohtajaa ja talousjohtajaa. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli yrityksensä ylin johtaja. Tutkimus toteutettiin nyt kolmannen kerran, edelliset tehtiin maaliskuussa 2007 ja marraskuussa 2007.

Lisätietoja

Riitta Auvinen, varatoimitusjohtaja, Soprano Oyj, p. 041 533 4010, riitta.auvinen@soprano.eu
www.soprano.fi


Soprano Oyj on OMX Helsingin Pörssissä listattu julkinen yhtiö. Yhtiö tarjoaa helppokäyttöisiä verkkoliiketoiminnan ratkaisuja sekä täyden palvelun viestintäpalveluja. Yhtiön ohjelmistoilla on toteutettu yli 500 verkkokauppaa suomalaisille pk-yrityksille sekä laajoja verkkoliiketoimintaratkaisuja suomalaisille ja kansainvälisille suuryrityksille.

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.

Tilaa

Multimedia

Multimedia