Television kanavanumerot muuttuvat 1.9.2010

Digita muuttaa maanpäällisen antenniTV:n kanavanumerointia seuraavasti: SuomiTV siirtyy kanavapaikalta 33 kanavapaikalle 12 ja NelonenSportPro siirtyy kanavapaikalta 12 kanavapaikalle 23.

Nyt tapahtuva kanavanumeromuutos noudattaa TV-toimialan keskenään sopimaa kanavanumeroinnin perusperiaatepäätöstä, jonka mukaisesti vapaasti lähetettävät TV-kanavat ovat järjestyksessä ennen maksu-TV -kanavia. Tällä hetkellä viimeisin ilmaiskanavilla käytössä oleva kanavapaikka on 11 (JIM), ja muutoksen myötä SuomiTV siirtyy kanavapaikalle 12.

– On hienoa, että TV-ala edelleen pystyy yhdessä sopimaan ja toimimaan itse määrittelemiensä periaatteiden mukaisesti. Nyt toteutettava kanavanumeromuutos niputtaa kaikki valtakunnalliset ilmaiskanavat yhteen, jotta katsojakokemus on mahdollisimman myönteinen ja helppo. Muutos helpottaa ilmaiskanavien löytämistä ja tasapuolistaa eri kanavien ohjelmatarjonnan vertailua, toteaa SuomiTV:n toimitusjohtaja Jarmo Kalliola.

– Kanavanumeromuutos tulee meille kreivin aikaan. SuomiTV:n harjoitusjakso on nyt päättynyt ja on aika astua isojen joukkoon.  Syyskuussa ohjelmatarjontamme lisääntyy merkittävästi ja samalla lähetysaikamme pitenee. Nyt pääsemme kunnolla mukaan kilpailuun ja voimme näyttää vahvuutemme monipuolisessa ohjelmatarjonnassa. Odotan muutoksen lisäävän SuomiTV:n katsojalukuja mittavasti, Jarmo Kalliola toteaa.


Muista tehdä uusi kanavahaku digiboksissasi!
Television kanavanumerot muuttuvat 1.9.2010. Kotitalouksien tulee virittää digiboksinsa uudelleen kanavien löytymiseksi. Tarkemmat ohjeet 18.8. alkaen www.digitv.fi/ tai Digita Info puh. 020 411 7676, info@digita.fi.


Lisätiedot:
Jarmo Kalliola, toimitusjohtaja, SuomiTV
gsm 040-5028890
jarmo.kalliola@suomitv.fi
www.suomitv.fi


SuomiTV näkyy jokaisessa kodissa, antenni- sekä kaapelitalouksissa. Antennitalouksissa SuomiTV:n kanavapaikka on 1.9. lähtien 12. Ohjelmisto koostuu muiden täyden palvelun TV-kanavien tapaan uutisista, ajankohtaisohjelmista, viihteestä, elokuvista, draamasarjoista, dokumenteista ja urheilusta. Kaikki kanavan lähetykset lähetetään teräväpiirtona. SuomiTV:n missiona on tuottaa koko perheelle sopivaa, sisällöltään korkeatasoista ohjelmaa.

Yrityksestä

Soprano yhdistää verkkokaupan ja viestinnän tulokselliseksi kokonaisuudeksi asiakkaan koon ja tarpeen mukaan. Konseptoidut tuotteemme ja palvelumme, sekä tarkkaan määritellyt prosessimme tuottavat asiakkaillemme parempaa tulosta.

Tilaa