Lainaukset

Työtöntä lapsiperhettä kuritetaan kolmea kautta.
Vertti Kiukas
Pitkät välimatkat vaikeuttavat mahdollisuutta hyödyntää palveluita, mikä voi lisätä palveluista syrjäytymisen riskiä.
Toiminnanjohtaja Pirjo Kairakari, Lapin ensi- ja turvakoti ry
On erittäin aiheellista kysyä, olisiko yksityisillä, kansainvälisillä peliyhtiöillä todella vastaava intressi pelihaittojen ehkäisyyn.
Pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE
Sotepalvelujen yhdenvertaisen saatavuuden kannalta järkevintä saattaisi olla säätää alan palveluille kokonaan oma hankintalaki.
Pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE
SOSTEn kysely uusille valtuutetuille
Kuntapäättäjät suhtautuvat sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuuteen yllättävänkin positiivisin odotuksin.
Kun säästöpäätöksiä tehdään pala kerrallaan, on iso riski ryhtyä säästämään väärästä päästä eli ennaltaehkäisystä.
Pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE
Noste on yhtä aikaa ammattilaislehti, järjestölehti ja yleisaikakauslehti.
Päätoimittaja Ilkka Karisto, Noste
Työllistyminen avoimille työmarkkinoille vaatii usein pitkäjänteistä työtä, jota käytännössä tekevät lähes yksinomaan järjestöt.
Pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE
Yritykset voisivat myös osaltaan huolehtia, että kaikki pääsisivät turvallisesti kotiin firman pikkujouluista.
Liikenneraittiuskampanja
Syksyn suurin vaaratekijä on kylmä vesi.
Viisaasti Vesillä -kampanja
Herkästi ajatellaan, että vain suurkulutuksella on yhteys alkoholihaittoihin. Merkittävämpi ryhmä ovat tavalliset, työssäkäyvät, alkoholia mielestään kohtuullisesti käyttävät ihmiset.
Pääsihteeri Vertti Kiukas, SOSTE
Vapaaehtoistoiminnassa on jo mukana kaksi suomalaista viidestä.
Vapaaehtoisten päivä 4.12.
On erittäin lyhytnäköistä säästää nyt vähän ja maksaa myöhemmin moninkertainen lasku.
Pääsihteeri Vertti Kiukas
Kun muualla lehtiä lopetetaan tai kevennetään, tuntuu erittäin mukavalta uida vastavirtaan ja luoda jotain uutta.
Päätoimittaja Ilkka Karisto
Tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä hukkuneita on 66, mikä on luultavasti alhaisin luku koskaan.
Viisaasti Vesillä -kampanja
Kuntien toimintakyky pitää säilyttää, eikä järjestöjen ehkäisevästä työstä pidä tehdä sijaiskärsijää valtiontalouden paikkaustalkoissa.
Vertti Kiukas, SOSTE
Oikea asenne on turvallisuuden perusta.
Vesiturvallisuusvinkki nro 1
Mitä sinun mustasta laatikostasi kuuluisi?
Viisaasti Vesillä -kampanja
Sosiaalibarometrin tulosten valossa on selvää, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä tarvitaan selkeä valtakunnallinen poliittinen linjaus. Muuten uudistus ei etene.
Riitta Särkelä, SOSTE
Siirtämällä RAY:n tuottoja muualle hallitus supistaa voimavaroja juuri sieltä, missä köyhyyttä, eriarvoisuutta ja syrjäytymistä voidaan ehkäistä ja antaa välitöntä apua.
Vertti Kiukas