HOPEAKAIVOKSEN MAANRAKENNUSTYÖT JATKUVAT JA LAITOSSUUNNITTELU ON ALOITETTU YHTEISTYÖSSÄ SWECON KANSSA

Report this content

Hopeakaivoksella on syksystä 2016 lähtien valmistauduttu kaivostoiminnan aloittamiseen rakentamalla uusi raskasta liikennettä palveleva tulotie ja alueen muuta tiestöä, yhteensä lähes kaksi kilometriä.

Rikastushiekka-alueella on toteutettu tarvittavat pintamaiden poistot ja tulevien rikastushiekka-altaiden pohja-alueiden tasaukset. Allasalueelle johtavan tien rakentaminen on aloitettu. Maanalaisen kaivostunnelin valmistelutyöt tuotantoa varten ovat edenneet suunnitellusti.

Sotkamo Silver on allekirjoittanut rikastamolaitoksen prosessisuunnittelua koskevan aiesopimuksen Sweco Industry Oy:n kanssa sekä rikastamorakennuksen perustussuunnittelusopimuksen kajaanilaisen Suunnittelutoimisto Määtän kanssa. Nämä suunnittelutyöt ovat aloitettu ja samanaikaisesti yhtiö valmistelee muita kaivosprojektille ensisijaisia hankintoja.

"Jatkamalla kaivoksen käynnistämistä valmistelevia maanrakennustöitä, ja aloittamalla rikastamolaitosta koskevat yksityiskohtaiset suunnittelutyöt, yhtiö voi toteuttaa nämä investoinnit tehokkaasti. Näin työt voidaan viedä läpi joustavammin ja kustannustehokkaasti", kommentoi konserninjohtaja Timo Lindborg.

 
Tukholma, 6. huhtikuuta 2017
 

Timo Lindborg, konsernijohtaja. 

 
Tämän pörssitiedotteen sisältämä tieto on sellaista, jonka Yhtiö̈ on velvollinen ilmoittamaan Ruotsin arvopaperimarkkinalain ja/tai rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain nojalla.
 

Viralliset pörssitiedotukset ovat ruotsin kielellä; käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen 

 
Tietoa Sotkamo Silver AB:sta
 

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on hyödyntää mineraaliesiintymiä Pohjoismaissa huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa hopeaa ja kultaa sisältäviä malmiesiintymiä Suomessa ja sinkkiä sekä kultaa sisältäviä esiintymiä Norjassa. Yhtiön tärkein kehityshanke on Hopeakaivos projekti Sotkamossa. 

Sotkamo Silver soveltaa SveMin'in & FinnMin'in raportointisääntöjä julkisille kaivos- ja malmitutkimusyhtiöille. Sotkamo Silver raportoi mineraalivaransa ja malmivaransa kansainvälisesti hyväksytyn JORC (2012) tai NI 43-101-koodin mukaan. Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla. 

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 NASDAQ OMX Helsingissä. 

ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910. 

Sarjan 2016/2017 merkintäoptioiden ISIN-koodi on SE0008373880.
Merkintäoptio antaa oikeuden merkitä yhden osakkeen 4 kruunulla (noin 0,43 €) elokuussa 2017.

Legal Entity Identifier (LEI) tunnus: 213800R2TQW1OZGYDX93. 

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.sotkamosilver.com tai www.silver.fi 

Tilaa

Liitteet & linkit