SOTKAMO SILVER ON KÄYNNISTÄNYT TEKES-HANKKEEN OSANA HOPEAKAIVOKSEN RAKENTAMISTA JA TUOTANNON KEHITTÄMISTÄ

Report this content

Sotkamo Silver on käynnistänyt Tekes-hankkeen, johon Innovaatiorahoituskeskus Tekes on myöntänyt 6,1 miljoonaan euroa (59 MSEK) innovaatiorahoituslainaa. Hankkeinvestoinnin koko on 8,7 M€ sisältäen Tekes lainan. Hankkeen erityisehtojen mukaan tarvittava kokonaisrahoitus on 20 MEUR.

Eräs projektin tärkeimmistä tavoitteista on hyödyntää malmin esirikastusta (ore-sorting) ja lisätä näin kaivoksen materiaali- ja energiatehokkuutta, pienentää hiilijalanjälkeä sekä vähentää vedenkäyttöä.

Projektin avulla otetaan tulevassa tuotantoprosessissa käyttöön nykyaikaiseen etäohjausteknologiaan perustuva tuotantoprosessin ja kunnossapidon johtaminen yhtenä kokonaisuutena käyttäen Big-dataa, teollista intranetiä ja prosessien etäohjausmahdollisuutta. Uutta osaamista hyödynnetään yhtiön kaikkien tulevien kaivosten tuotannossa. Sotkamo Silverin tavoitteena on olla Pohjoismaiden johtava ”Junior mining” yhtiö, joka hyödyntää tuotannossaan parasta mahdollista käytettävissä olevaa teknologiaa (BAT) ja teollista internetiä.

Tekes rahoitus on suunnattu yhtiön kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Sotkamo Silver Oy:lle. Lainan korko on kolme prosenttiyksikköä̈ alle peruskoron, kuitenkin vähintään 1 %. Laina-aika on 10 vuotta, joista 5 ensimmäistä̈ on lyhennyksistä̈ vapaita. Projektin epäonnistuessa lainapääomasta on mahdollista jättää̈ osittain perimättä̈ enimmillään noin 4.206.000 euroa. Lainan ensimmäisen erän jälkeen sitä voi nostaa erissä syntyneiden kustannusten mukaan.

Innovaatiorahoituskeskus Tekes on yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten haastavien tutkimus- ja kehitysprojektien ja innovaatiotoiminnan rahoittaja ja aktivoija. Tekes rahoittaa ja tukee laajaa innovaatiotoimintaa tutkimusyhteisöissä, teollisuudessa ja palvelualoilla. Tammikuun alussa 2018 kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita tarjoava Finpro ja innovaatiorahoitusta tarjoava Tekes yhdistyvät uudeksi toimijaksi Business Finlandiksi.

"Olemme käynnistäneet Tekes hankkeen osana kaivoksen rakentamista ja sen tulevan tuotannon kehittämistä. Tekesin tarjoama rahoitus vahvistaa Hopeakaivos-hankkeen tulevaa toimintaa, parantaen merkittävästi kaivostuotannon kykyä vastata metallien hinnanvaihteluihin", sanoo tekniikan tohtori Timo Lindborg, Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja.

Tukholma, 29. päivä joulukuuta 2017
Sotkamo Silver AB (julk
)
 

Nämä tiedot ovat sellaista tietoa, jonka Sotkamo Silver AB on velvollinen julkistamaan markkinoiden väärinkäyttöä koskevan EU: n asetuksen mukaisesti. Tieto on toimitettu julkistamista varten edellä mainittujen yhteyshenkilöiden välityksellä Tukholmassa, 29. joulukuuta 2017, kello 8:45.

Viralliset pörssitiedotteet ovat ruotsin kielellä; käännetyissä versioissa saattaa olla eroja alkuperäiseen.
  

Kontaktihenkilö: Timo Lindborg, Sotkamo Silver AB:n konsernijohtaja, puh. +358 40 508 3 507.
  

Tietoa Sotkamo Silver AB:sta

Sotkamo Silver AB:n liikeideana on hyödyntää mineraaliesiintymiä Pohjoismaissa huomioiden samalla yhteiskunnan ja ympäristön asettamat vaatimukset. Sotkamo Silver omistaa hopeaa ja kultaa sisältäviä malmiesiintymiä Suomessa ja sinkkiä sekä kultaa sisältäviä esiintymiä Norjassa. Yhtiön tärkein kehityshanke on Hopeakaivos projekti Sotkamossa.

Sotkamo Silver soveltaa SveMin'in & FinnMin'in raportointisääntöjä julkisille kaivos- ja malmitutkimusyhtiöille. Sotkamo Silver raportoi mineraalivaransa ja malmivaransa kansainvälisesti hyväksytyn JORC (2012) tai NI 43-101-koodin mukaan. Yhtiö soveltaa International Financial Reporting Standards -järjestelmää (IFRS) Euroopan unionin hyväksymällä tavalla.

Yhtiön kaupankäyntitunnus on SOSI Tukholman NGM-pörssissä ja SOSI1 päälistalla NASDAQ Helsingissä.
ISIN-koodi Sotkamo Silverin osakkeille on SE0001057910.
Legal Entity Identifier (LEI) tunnus on 213800R2TQW1OZGYDX93.

Lisää tietoa Sotkamo Silveristä verkkosivustolla www.sotkamosilver.com tai www.silver.fi 

Yhtiön lehdistötiedotteet ja taloudelliset tiedotteet jakaa Cision Sverige ja ne ovat saatavilla verkkosivustolla www.silver.fi

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit