Lasten näköongelmat ovat usein piileviä – ne voivat vaikuttaa myös koulumenestykseen

Näköongelmat voivat vaikuttaa lukemisen lisäksi lasten keskittymiseen ja lopulta koulumenestykseen. Lasten näköhaasteita voi olla vaikeampi huomata, koska lapsi ei välttämättä tiedä, mitä hyvä näkeminen on. Tutkimuksen mukaan jopa 61 prosenttia 7–12-vuotiaista suomalaislapsista ei ollut koskaan käynyt näöntutkimuksessa.

Pian koululaiset palaavat takaisin koulunpenkeille. Hyvä näkö on lapselle tärkeä osa koulutyötä. Keskittymisvaikeudet, väsymys ja heikentyneet kouluarvosanat voivat kertoa näköongelmista.

Jos lapsi ei näe kunnolla esimerkiksi taululle, voi opetuksen seuraaminen olla vaikeaa ja silloin lapsi alkaa helposti tehdä jotain muuta, joka voidaan leimata vilkkaudeksi. Mahdollisten kouluhaasteiden kohdalla olisikin tärkeää tarkastaa lapsen näkö ja sitten lasien kanssa selvittää, onko muuta oppimisongelmaa, kertoo optikko ja Specsaversin tuotejohtaja Tanja Korteniemi.

Lasten näköongelmat ovat vaikeampi huomata, sillä lapsi ei välttämättä tiedä mitä hyvä näkeminen tarkoittaa. Mahdollisesta näköongelmasta voivat kertoa lapsen fyysiset oireet, kuten päänsärky, silmien arastus, punotus ja silmien hierominen.

– Myös lapsen käytös voi kertoa näköongelmista. Esimerkiksi likitaittoinen lapsi usein katsoo tv:tä tai käyttää tablettia ja puhelinta mielellään todella läheltä. Kaukotaitteinen lapsi saattaa myös olla haluton lukemaan, Korteniemi sanoo.

Yleisin lasten näköongelma onkin likitaitteisuus, joka tarkoittaa, että lapsen kaukonäkö on heikentynyt, mutta hän näkee hyvin lähelle. Lapsilla todetaan aikuisia vähemmän silmäsairauksia, ja lasten silmä- ja näköongelmat liittyvätkin useammin taittovirheeseen tai muihin toiminnallisiin ongelmiin. Usein lasten ja nuorten näkövaivat liittyvät myös kasvamiseen.

Eri ruumiinosat kasvavat hieman eri tahtia. Silmälläkin on eri kasvunvaiheita ja siksi lapsen näkö voi kasvun myötä muuttua. Varsinkin nuoret pojat voivat tarvita nopean kasvunpyrähdyksen aikaan silmälasit, mutta myöhemmin tarve voi hävitä, Korteniemi kertoo.

Yli 8-vuotiaiden lasten silmät tulisi tutkia kahden vuoden välein

Korteniemi on huolissaan Specsaversin TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen tuloksesta, jonka mukaan 61 prosenttia 7–12-vuotiaista suomalaislapsista ei ollut koskaan käynyt näöntutkimuksessa.

– Näöntutkimuksista saatavien tietojen avulla voidaan huolehtia lasten näöstä ja silmien terveydestä. Lapsen näkö pitäisi tarkistaa säännöllisesti, sillä näköongelmat ovat usein piileviä, eikä lapsi aina tunnista kärsivänsä huonosta näöstä.

Alle 8-vuotiaalle olisi hyvä tehdä silmälääkärin näöntutkimus ainakin kerran neuvolatestien lisäksi. Yli 8-vuotiaiden on hyvä käydä optikon tai silmälääkärin näöntarkastuksessa kahden vuoden välein peruskoulussa tehtyjen terveystarkastuksien lisäksi.

– Kasvun myötä lapsen näkö voi muuttua nopeastikin. Näöntutkimuksen avulla esimerkiksi nopean kasvun aiheuttamat näköongelmat voidaan tunnistaa parhaiten, Korteniemi sanoo.

Optikon neuvot lasten lasien hankintaan:

  1. Lasien istuvuus on tärkeintä. Lapset ovat usein aikuisia liikkuvaisempia ja lasien on pysyttävä mukana kovassakin menossa. Pienemmät lapset ovat myös lyhempiä kuin aikuiset ja siksi katseen suunta on usein ylöspäin. Jos silmälasit valuvat tai ne ovat liian alhaalla, lapsi katsoo suurimmaksi osaksi linssien yli eikä niiden läpi.  
  2. Lasien säädettävyys lisää niiden käyttömukavuutta. Lapsen kuten aikuistenkin lasit tulee säätää kasvoille sopiviksi ja näin voidaan lisätä silmälasien käyttömukavuutta. 
  3. Piilolinssit sopivat harrastavalle ja menevälle lapselle. Vauhdikkaissa harrastuksissa silmälasit voivat olla tiellä. Optikko voi määrätä yli 8-vuotiaalle piilolinssit. Yleensä piilolinssejä voidaan suositella lapsille, jotka osaavat itse käsitellä niitä. Myös aikuisen on hyvä huolehtia lapsen piilolinssien käytöstä. 
  4. Lasien mielekkyys lisää niiden käyttöä. Lasien trendikkyys on monelle lapselle ja nuorelle tärkeää. Lasien tuleekin olla ulkonäöltä mieleiset, jotta lapsi todella käyttää niitä.
  5. Kestävät ja heijastamattomat linssit kestävät kulutusta. Lasten laseihin kannattaakin ottaa kova pinnoite, joka säästää linssiä naarmuilta ja muilta kulutuksen jäljitä. Myös heijastuksenestopinnoite on käytännöllinen, sillä se estää valaistuksesta ja näytöistä tulevat heijastukset.

Tutkimustieto perustuu Specsaversin tilaamaan tutkimukseen. TSN Gallupin tekemä tutkimus toteutettiin heinäkuussa 2013 ja siihen vastasi 1022 18–64-vuotiaita, joilla on 7–12-vuotiaita lapsia.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com
Tuotejohtaja ja optikko Tanja Korteniemi, Specsavers Finland, 040 670 6240, tanja.korteniemi@specsavers.com

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2014 yli 3,1 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Specsaversin aloitti Suomessa heinäkuussa 2007, tavoitteena tarjota suomalaisille kuluttajille laadukkaita silmälaseja ja näönhuoltopalveluita pysyvästi edullisiin hintoihin. Suomessa on 46 yrittäjävetoista Specsavers Optikko –liikettä, ja kasvu jatkuu. Kaikki Specsavers Optikko -liikkeet tarjoavat korkeatasoisia optikkopalveluita, ja silmälääkäripalveluita on tarjolla kaikissa liikkeessä. Optikon tekemään Kokonaisvaltaiseen näöntutkimukseen sisältyy aina silmänpaineen mittaus sekä silmänpohjakuvaus. Specsavers on tuonut 'Valitse 2 maksa 1' - konseptillaan uutta ajattelua silmälasien käyttöön asusteena ja tyylikeinona Specsaversin laajaan merkkikehysvalikoimaan kuuluvat mm. Tommy Hilfiger, Osiris, Red or Dead, Karl Lagerfeld, Lyle&Scott, Bruuns Bazaar, Tiger of Sweden, Cheap Monday, Converse, Timberland, Boss Orange, Max&Co, Disney, Karen Millen, PUMA, Aurora sekä RedGreen.

Tilaa