Suomalaiset lahjoittivat Tansaniaan tuhannen silmälasin joululahjapaketin

Vapaaehtoinen avustusryhmä vei tuhannet lasit uusille omistajilleen Dar es Salaamiin

Vision For All -yhdistys ja Specsavers vievät vuosittain suomalaisten tarpeettomaksi jääneitä silmälaseja apua tarvitseville eri puolille maailmaa. Tänä vuonna avustusmatka suuntautui Dar es Salaamin esikaupunkialueelle, Goban kylään. Suomalaisista optikoista ja avustajista koostunut avustusryhmä matkasi Tansaniaan toistamiseen marras-joulukuun taitteessa mukanaan 2000 kappaletta suomalaisten lahjoittamia silmä- ja aurinkolaseja. Tuhannet suomalaisten lahjoittamat lasit helpottavat nyt merkittävästi paikallisten ihmisten jokapäiväistä elämää, työntekoa ja koulunkäyntiä. Suomalaisten ympäri vuoden lahjoittamat lasit tuottavat nyt iloa uusille omistajilleen Tansanian eteläisen ylänköalueen kaupungeissa ja kylissä.

Vision For All -yhdistyksen ja Specsaversin silmälasikeräyksen tämänvuotinen avustuskohde oli Goban kylä Tansaniassa. Vapaaehtoinen optikko- ja avustajaryhmä teki Dar es Salaamin alueella näöntutkimuksia sekä välitti suomalaisten lahjoittamia silmälaseja paikallisille marras-joulukuun taitteessa noin viikon mittaisen avustusmatkan aikana.

Lasien hankkiminen on Goban asukkaille usein lähes mahdotonta

Gobassa ja sen lähikylissä monet paikalliset ovat silmälasien sekä näönhuoltopalveluiden tarpeessa, mutta lasien hankkiminen on alueella asuville usein lähestulkoon mahdotonta. Tansaniassa on yksi optikko miljoonaa ihmistä kohden. Paikalliset, niin aikuiset kuin lapsetkin, ovat usein lähinäön korjaavien pienten pluslasien tarpeessa. Tarve suomalaisten lahjoittamille silmä- ja aurinkolaseille ei jäänyt avustusryhmälle epäselväksi – hieman yli viikon mittaisen matkan tuloksena lähes tuhat paikallista näkee nyt ensimmäistä kertaa eläessään tarkasti.

Vapaaehtoisryhmän työtä avusti joukko paikallisia tulkkeja sekä muita vapaaehtoisia. Avustusryhmä otettiin vastaan hyvin. Näöntutkimuksiin saapui paikallisia koko yhteisön voimin Goban alueelta. Päivät olivat kiireisiä ja näöntutkimuksia tehtiin auringonlaskuun saakka. Avustusryhmä perusti myös paikalliselle alakoululle näöntutkimuspisteen sekä lasien lajittelu- ja luovutusalueet. Lahjoituslasien vastaanottajien riemun tulkitsemiseen ei vaadittu yhteistä kieltä.

-       Erityisesti auringon uv:sta johtuvat silmäsairaudet tulivat voimakkaasti esiin Tansaniassa. Harmillista oli havaita silmäsairauksia, jotka Suomen olosuhteissa olisivat helposti hoidettavissa, mutta Tansaniassa hoitamattomina johtavat sokeuteen. Yllättävää oli se, kuinka nuorena tansanialaiset tarvitsevat lukulasit. Jo kolmekymppisillä oli suuri tarve lukulaseille. Matka oli huikea, koska siinä pystyi laittamaan oman ammattitaidon peliin. Tässä projektissa apu löytää varmasti perille, kuvailee Ulpu Hakkarainen Tampereen Specsavers -liikkeestä.

Kaihipotilaiden oloa helpotettiin aurinkolasein

Lähi- ja kaukonäköongelmien lisäksi monia tansanialaisia vaivaa kaihi. Kaihia avustusryhmä ei pystynyt hoitamaan, mutta jokaista kaihista kärsivää autettiin suojaamaan silmät auringolta. Kaihitapauksille avustusryhmän optikot määräsivät mahdollisimman paljon miinusta laseihin, ja kaikille annettiin aurinkolasit mukaan.

-       Oli erittäin hienoa päästä tekemään näin mittavaa hyväntekeväisyyttä paikallisesti. Tiimimme oli tehokas ja saimme paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa, ja oli hauskaa huomata kuinka kommunikaatio jopa swahiliksi parani päivä päivältä! Oman työpanoksen lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen on konkreettinen tapa tukea apua tarvitsevia ja unohtumaton kokemus. Minulle jäi erityisesti mieleen ihmisten hymyt kun he pystyivät jälleen näkemään, parempaa palkkiota en olisi voinut saada, kertoo Marina Åkerlund Kaaren Specsavers -liikkeestä.

Ryhmä teki noin 150 näöntarkastusta päivässä ja kaikille reseptin saaneille löydettiin sopivat lasit. Mikäli laseista ei ollut näöntutkimukseen saapuneelle apua tai tutkimuksen yhteydessä havaittiin viitteitä silmäsairauksista, hänet ohjattiin paikalla olleen vapaaehtoisen lääkärin luo. Lääkäri määräsi silmätippoja, kirjoitti reseptejä ja ohjasi asiakkaita jatkotutkimuksiin.

Hyväkuntoisia ja ehjiä silmälaseja sekä aurinkolaseja otetaan ympäri vuoden vastaan kaikissa Specsavers Optikko -liikkeissä tulevia avustusmatkoja varten. Lisää tietoa Tansanian hyväntekeväisyysmatkasta löytyy täältä .

TAUSTATIETOA TANSANIASTA:

  • Tansania on Itä-Afrikassa sijaitseva valtio, jossa asuu noin 47 miljoonaa ihmistä. Tansania on yksi maailman köyhimmistä maista. Human Development Index -sijoitus vuodelta 2011 oli 152. Tansanialaisten keskimääräiset vuositulot ovat 1 500 euroa vuodessa.
  • Pääosa maan väestöstä (noin 98 prosenttia) on bantuihin lukeutuvia afrikkalaisia, jotka jakaantuvat yli 120 eri etniseen ryhmään.
  • Väestö on jakaantunut hyvin epätasaisesti maan eri osiin. Ilmastoltaan ja maaperältään suotuisat alueet ovat tiheämmin asuttuja, kun taas maaperältään köyhät ja kuivat alueet esimerkiksi maan sisäosissa ovat harvaan asuttuja.
  • Korruptio on Tansaniassa vaikea ongelma, joka ulottuu kaikille yhteiskunnan tasoille. Viranomaisten lahjontavaateet ja epävirallisten palvelumaksujen periminen on yhä tavallista julkisten palvelujen saamiseksi. Korruptiosta kärsivät erityisesti köyhät ja vähän koulutetut.
  • Tansanian armeijan (TPDF) mukaan erityisesti pakolaisvirrat konfliktialueilta, salametsästys, käsiaseiden räjähdysmäinen kasvu, poliittinen fundamentalismi, monikansallinen terrorismi ja ympäristön pilaantuminen uhkaavat maan sisäistä turvallisuutta.
  • Lähde: Ulkoasiainministeriö, maatiedosto: Tansania

Lisätietoja ja kuvapyynnöt:
Viestintäjohtaja Irene Hernberg, Specsavers Finland, 040 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

Vision For All on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton yhdistys, joka toimii jo useissa Euroopan maissa. Yhdistys kerää käytettyjä silmälaseja ja organisoi näöntarkastuksia sekä kerättyjen silmälasien jakelua kehitysmaissa. Suomessa toimii Vision For All Finland (VFA Finland). www.visionforall.info

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2014 yli 3,1 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. www.specsavers.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Specsaversin aloitti Suomessa heinäkuussa 2007, tavoitteena tarjota suomalaisille kuluttajille laadukkaita silmälaseja ja näönhuoltopalveluita pysyvästi edullisiin hintoihin. Suomessa on 46 yrittäjävetoista Specsavers Optikko –liikettä, ja kasvu jatkuu. Kaikki Specsavers Optikko -liikkeet tarjoavat korkeatasoisia optikkopalveluita, ja silmälääkäripalveluita on tarjolla kaikissa liikkeessä. Optikon tekemään Kokonaisvaltaiseen näöntutkimukseen sisältyy aina silmänpaineen mittaus sekä silmänpohjakuvaus. Specsavers on tuonut 'Valitse 2 maksa 1' - konseptillaan uutta ajattelua silmälasien käyttöön asusteena ja tyylikeinona Specsaversin laajaan merkkikehysvalikoimaan kuuluvat mm. Tommy Hilfiger, Osiris, Red or Dead, Karl Lagerfeld, Lyle&Scott, Bruuns Bazaar, Tiger of Sweden, Cheap Monday, Converse, Timberland, Boss Orange, Max&Co, Disney, Karen Millen, PUMA, Aurora sekä RedGreen.

Tilaa