Taksinkuljettajien heikko näkö huolettaa suomalaisia – lähes puolet pitää kuljettajan näkökykyä turvallisuusriskinä

Report this content

Taksialan uudistumisen myötä kuljettajien luotettavuus ja kyytien turvallisuus puhuttavat. Tärkeä turvallisuustekijä taksin kyytiin hypätessä on kuitenkin myös kuljettajan ajonäkö. Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 74 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että taksinkuljettajien silmäterveyteen ja näkökykyyn tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mietteitä taksikuskien ajonäöstä. Specsaversin teettämän tutkimuksen mukaan 48 prosenttia suomalaisista kokee kuljettajan huonon näkökyvyn olevan turvallisuusriski taksilla matkustettaessa. Jopa 95 prosenttia suomalaisista kokeekin, että taksinkuljettajien näkö tulisi tarkastuttaa säännöllisesti.

Jo liikenneturvallisuutta ajatellen silmät on tärkeää tarkastuttaa säännöllisin väliajoin. Taksinkuljettajan vastuulla on oman turvallisuutensa lisäksi myös toinen ihminen, joten hyvä ajonäkö on ammatikseen ajavalla ehdoton, muistuttaa optikko Marina Åkerlund Specsavers Itäkeskuksesta.

Kuljettajien huonon näön lisäksi suomalaisia huolestuttivat eniten kuljettajan väsymys sekä mahdollinen päihteiden käyttö.

Suomalaiset toivovat taksinkuljettajilta terävänäköisyyttä

Asiantuntijoiden suositusten mukaan näkö tulisi tarkastuttaa kahden vuoden välein, jos ongelmia ei ole. Tutkimuksesta selvisi suomalaisten kokevan kuitenkin, että taksia ajavien tulisi tarkastuttaa silmänsä vielä tätäkin useammin: jopa 63 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että taksinkuljettajien tulisi tarkastuttaa näkönsä vuoden välein tai useammin.

– Näkö muuttuu usein vähitellen, joten sen heikentymistä on todella hankala itse havaita. Myös monet näkökykyyn vaikuttavat silmäsairaudet ovat aluksi pitkään oireettomia. Tarkastuttamalla näkönsä säännöllisesti voi varmistaa, että silmät ovat kunnossa ja että käytössä ovat oikeanlaiset lasit, joilla näkee liikkua turvallisesti liikenteessä, Åkerlund toteaa.

Silmäterveydestä huolehtiminen voi tutkimuksen mukaan jopa rakentaa luottamusta asiakkaan ja taksiyhtiön välille. 64 prosenttia suomalaisista valitseekin mieluiten taksiyhtiön, joka kertoo huolehtivansa taksinkuljettajiensa näkökyvystä. Yhtä moni myös pitäisi taksikyytiä turvallisempana, jos tietäisi kuljettajan käyneen hiljattain näöntutkimuksessa.

Suomalaiset pitävät taksikuskien ajonäköä tärkeänä turvallisuustekijänä: suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että kuljettajien silmäterveyteen ja näkökykyyn tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota.

Itse optikkona koen, että hyvä näkö on tärkeä osa ajoturvallisuutta. Siksi haluammekin olla mukana tukemassa taksinkuljettajien hyvää näköä: heinäkuun ajan tarjoamme Specsaversilla taksinkuljettajille ilmaisen näöntutkimuksen sekä etuja silmälasiostoksista, vinkkaa Åkerlund.

Lisätiedot:

Marina Åkerlund, optikko, Specsavers Oy, +358 40 585 7336, marina.akerlund@st.fi.specsavers.com
Irene Hernberg, viestintäjohtaja, Specsavers Oy, +358 40 662 5866, irene.hernberg@specsavers.com

Tutkimuksesta

Specsaversin tutkimuksen toteutti Bilendi Oy heinäkuussa 2018. Tutkimuksen vastaajat olivat Suomesta ja iältään yli 18-vuotiaita. Yhteensä vastaajia oli 1 000. Otos on kansallisesti edustava.

Tutkimuksen tuloksia:

Mitkä kuljettajan fyysisiin ominaisuuksiin liittyvät tekijät koet turvallisuusriskiksi taksikyydin yhteydessä? Valitse 1-3 sinua eniten huolestuttavaa tekijää.

Kuljettajan väsymys 79 %
Kuljettajan päihteiden käyttö 58 %
Kuljettajan näkökyky 48 %
Mahdolliset sairaskohtaukset 34 %
Kuljettajan reaktionopeus 24 %
Kuljettajan mahdolliset pitkäaikaissairaudet, kuten diabetes tai sydänsairaudet 15 %
Kuljettajan kuulo 2 %
Muu 4 %

Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä?
Kuljettajien silmäterveyteen ja näkökykyyn tulisi kiinnittää enemmän huomiota.

Erittäin samaa mieltä 21 %
Samaa mieltä 53 %
En samaa enkä eri mieltä 18 %
Eri mieltä 2 %
Täysin eri mieltä 0 %
En osaa sanoa 5 %

Pitäisikö taksikuskin näkökyky mielestäsi tarkistaa säännöllisesti?

Kyllä 95 %
Ei 5 %

Kuinka usein näkökyky olisi mielestäsi hyvä tarkastaa?

1-6 kk välein 3 %
6-12 kk välein 13 %
Vuoden välein 47 %
Kahden vuoden välein 25 %
Kolmen vuoden välein 8 %
Harvemmin kuin kolmen vuoden välein 2 %
En osaa sanoa 2 %

Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä?

Valitsen mieluiten sellaisen taksiyhtiön, joka kertoo huolehtivansa kuskiensa näkökyvystä.

Erittäin samaa mieltä 17 %
Samaa mieltä 47 %
En samaa enkä eri mieltä 25 %
Eri mieltä 3 %
Täysin eri mieltä 1 %
En osaa sanoa 7 %

Pitäisin taksikyytiä turvallisempana, jos tietäisin, että kuljettajalle on tehty hiljattain näöntarkastus.

Erittäin samaa mieltä 15 %
Samaa mieltä 49 %
En samaa enkä eri mieltä 26 %
Eri mieltä 4 %
Täysin eri mieltä 1 %
En osaa sanoa 5 %

Specsavers Optical Group on maailman suurin yksityinen optisen alan yhtymä, jolla on yli 1 700 optikkoliikettä Iso-Britanniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Espanjassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Uudessa-Seelannissa. Yhtymän kokonaisliikevaihto oli vuonna 2016 yli 2,5 miljardia euroa. Optikot Doug ja Mary Perkins perustivat Specsaversin vuonna 1984, ja se on edelleen perheyritys. Suomessa Specsavers aloitti heinäkuussa 2007, ja ketjun suomalaisten paikallisyrittäjien omistuksessa oleva liikeverkosto kattaa koko maan. Specsaversillä on alan suurin liikekohtainen liikevaihto.  www.specsavers.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia