Spotify julkisti vuoden suosituimmat artistit, kappaleet ja albumit

- Suomessa Cheek jyrää stadionin lisäksi myös Spotifyssä

Vuoden 2013 kuunnelluin artisti Suomen Spotifyssä oli Cheek. Kappaleissa Cheekin Timantit ovat ikuisia ja Jossu olivat kuunnelluimpien kappaleiden top 10 -listalla (sijat 7. Ja 9.). Top 100 -listalta löytyy peräti kahdeksan Cheekin kappaletta.

"Oon fiiliksissä, että Spotifystä on kasvanut näin merkittävä musiikin kulutuskanava Suomessa. 29 miljoonaa kuuntelua yhdessä vuodessa on hämmästyttävä määrä. Haluan kiittää kaikkia diggareita tästä", Cheek kommentoi.

Avicii pärjäsi Suomessa myös hyvin: kappale Wake Me Up oli Suomen Spotifyn kuunnelluin kappale koko vuonna. Avicii sijoittui artistilistauksissa toiseksi heti Cheekin jälkeen. Haloo Helsinki! -yhtye oli kolmanneksi suosituin artisti Suomessa tänä vuonna. Suosituimpien kappaleiden listalla pärjäsi hyvin myös Sini Sabotagen Levikset Repee, joka sijoittui neljänneksi.

Kansainvälisesti Spotifyn kuunnelluin artisti vuonna 2013 oli Macklemore & Ryan Lewis. Heidän kappaleensa Can’t Hold Us oli myös kuunnelluin yksittäinen kappale. Aviciin Wake Me Up oli toiseksi kuunnelluin kappale koko vuonna. Macklemore & Ryan Lewis jyräsi listoilla, sillä heidän kappaleensa Thrift Shop oli vuoden kolmanneksi kuunnelluin. Neljänneksi kokonaistilastoissa sijoittui Daft Punkin Get Lucky, joka oli yhden yksittäisen päivän kuunnelluin kappale (20.4.).

Macklemore & Ryan Lewisin Thrift Shop on ollut koko Spotifyn olemassaoloajan kuunnelluin kappale, yli 160 miljoonalla kuuntelukerralla. Yhtyeen albumi The Heist oli myös vuoden kuunnelluin albumi.

Rihanna on edelleen naisartistien kuningatar ollen jo toisen vuoden peräkkäin kuunnelluin naisartisti, jättäen Lana Del Reyn ja Pinkin taakseen.

Musiikkifanit voivat nyt rakentaa omat vuosilistat

Ensimmäistä kertaa Spotify-käyttäjät voivat nyt rakentaa omat vuosilistauksensa suosituimmista artisteistaan, kappaleistaan ja albumeistaan. Oman listauksen voi tehdä osoitteessa www.spotify.com/youryear.

Spotifyn suosituinta musiikkia löytyy osoitteesta www.spotify.com/2013/.

Vuoden 2013 aikana Spotifyn kautta kuunneltiin musiikkia yhteensä yli 4,5 miljardia tuntia, eli lähes 50 000 vuotta.

Suomen kuunnelluimmat kappaleet vuonna 2013
Kuuntele soittolista.

  1. Avicii - Wake Me Up
  2. Macklemore & Ryan Lewis - Thrift Shop (feat. Wanz)
  3. Macklemore & Ryan Lewis - Can't Hold Us (feat. Ray Dalton)
  4. Sini Sabotage - Levikset repee (feat. VilleGalle)
  5. Daft Punk - Get Lucky
  6. Passenger- Let Her Go
  7. Cheek - Timantit on ikuisia
  8. Calvin Harris - I Need Your Love
  9. Cheek - Jossu - feat. Jukka poika
  10. Avicii - I Could Be The One

Embed-koodi, jolla soittolistan voi upottaa sivulle:

Kansainvälisesti kuunnelluimmat kappaleet Spotifyssä vuonna 2013

Soittolista: Top 100 tracks from 2013 - Worldwide

  1. Can’t Hold Us - Macklemore & Ryan Lewis
  2. Wake Me Up – Avicii
  3. Thrift Shop - Macklemore & Ryan Lewis
  4. Get Lucky – Daft Punk
  5. Radioactive - Imagine Dragons
  6. Let Her Go – Passenger
  7. Blurred Lines – Robin Thicke
  8. Just Give Me A Reason – P!nk
  9. Ho Hey – The Lumineers
  10. I Need Your Love – Calvin Harris

Embed-koodi, jolla soittolistan voi upottaa sivulle:

Suomen kuunnelluimmat artistit Spotifyssä vuonna 2013

  1. Cheek
  2. Avicii
  3. Haloo Helsinki!
  4. Calvin Harris
  5. Macklemore & Ryan Lewis
  6. Daft Punk
  7. Erin
  8. David Guetta
  9. Eminem
  10. Ellie Goulding

Kansainvälisesti kuunnelluimmat artistit Spotifyssä vuonna 2013

  1. Macklemore & Ryan Lewis
  2. Avicii
  3. Daft Punk
  4. Eminem
  5. Imagine Dragons
  6. Jay Z
  7. Bruno Mars
  8. Rihanna
  9. Calvin Harris
  10. Drake

Suomen kuunnelluimmat albumit vuonna 2013

  1. 18 Months - Calvin Harris           
  2. Maailma on tehty meitä varten – Haloo Helsinki!
  3. Sokka irti - Cheek
  4. Vain elämää - Various Artists
  5. Kuka muu muka - Cheek
  6. The Heist - Macklemore & Ryan Lewis
  7. The Truth About Love - P!nk
  8. K.O.I.R.A. - Karri Koira
  9. Global Warming - Pitbull
  10. All The Little Lights – Passenger

Kansainvälisesti kuunnelluimmat albumit vuonna 2013

  1. The Heist - Macklemore & Ryan Lewis
  2. 18 Months - Calvin Harris
  3. Night Visions - Imagine Dragons
  4. The Truth About Love - P!nk
  5. Unorthodox Jukebox - Bruno Mars
  6. The Lumineers - The Lumineers
  7. Random Access Memories - Daft Punk
  8. All The Little Lights - Passenger
  9. Take Me Home: Yearbook Edition - One Direction
  10. Born To Die - Lana Del Rey

Lisätietoja: press-fi@spotify.com

Lehdistökuvia ym. materiaalia löytyy osoitteesta: http://press.spotify.com/

Spotify

Spotify on palkittu digitaalisen musiikin palvelu, jonka kautta voi kuunnella yli 20 miljoonaa kappaletta (musiikkikirjaston koko vaihtelee maittain). Spotifyn unelmana on tuoda kaikki maailman musiikki kaikkien saataville – nopeasti, ajasta ja paikasta riippumatta. Spotifyn avulla musiikin löytäminen, järjestäminen ja jakaminen ystävien kesken on entistä helpompaa.

Spotify on tällä hetkellä saatavilla 32 maassa: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ruotsi, Suomi, Norja, Tanska, Ranska, Sveitsi, Saksa, Itävalta, Belgia, Hollanti, Espanja, Australia, Uusi-Seelanti, Irlanti, Luxembourg, Italia, Portugali, Singapore, Hong Kong, Malesia, Puola, Viro, Latvia, Liettua, Islanti, Meksiko, Taiwan, Argentiina, Turkki ja Kreikka. Palvelulla on yli 24 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja yli 6 miljoonaa maksavaa tilaajaa.

Spotify sai alkunsa Ruotsissa vuonna 2008. Sen jälkeen Spotify on jakanut yli puoli miljardia dollaria tekijänoikeuksien haltijoille, ja sen tavoitteena on jakaa saman verran lisää vuoden 2013 aikana. Spotify on tällä hetkellä toiseksi suurin digitaalisen musiikin tulonlähde levy-yhtiöille Euroopassa (IFPI 2011), ja maailmanlaajuisesti suurin ja menestynein musiikin suoratoistopalvelu.

www.spotify.com  

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia