SSAB:n vuosikertomukselle 2016 kunniamaininta

Suomalainen ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry palkitsi SSAB:n kunniamaininnalla ”kansainvälisen tason tarkkuudesta ja läpinäkyvyydestä faktojen raportoinnissa” vuoden 2016 vuosikertomuksessa.

Palkintoraati arvosti erityisesti SSAB:n vuosikertomuksen laajaa ja läpinäkyvää sisältöä. Kiitosta raati jakoi myös luettavuudesta ja käytettävyydestä.

”Viime vuonna teimme ensimmäisen GRI G4-perustason mukaisen raportin ja tuolloin SSAB sai kunniamaininnan vastuullisuusasioiden esittämisestä vuosikertomuksessa. Nyt saimme kiitosta sijoittajan kannalta keskeisen sisällön tarkasta ja avoimesta esittämisestä. On mukava saada ulkopuolista palautetta, jonka mukaan olemme onnistuneet avaamaan hyvin yhtiön menestyksen kannalta keskeisimmät asiat sijoittajan kannalta helppolukuisesti.” toteaa sijoittajasuhdepäällikkö Liisa-Maija Seppänen.

SSAB:n vuosikertomus antaa tiedot SSAB:n taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista vuonna 2016. GRI-raportti on laadittu GRI (Global Reporting Initiative) G4 -raportointiohjeiston suppean (Core) -sovellustason mukaisesti. 

SSAB:n vuosikertomus on interaktiivinen pdf-dokumentti, jossa osiosta toiseen siirtyminen on yksinkertaista ylänavigaation avulla. Se on ladattavissa ssab.com-verkkosivustolta. Vuosikertomus on kokonaisuudessaan julkistettu englanniksi. Ruotsiksi on julkaistu kaikki muut osat paitsi GRI-raportti. Liiketoimintakatsaus on lisäksi julkaistu suomeksi.

Palkinnon kävivät vastaanottamassa liiketoimintakatsauksesta vastannut viestintäpäällikkö Atte Kaksonen ja vuosikertomusprojektia vetänyt sijoittajasuhdepäällikkö Liisa-Maija Seppänen.

ProCom on suomalainen viestinnän alan ammattilaisten järjestö, johon kuuluu noin 3 000 jäsentä. Kilpailussa arvioitiin vuosikertomusten luettavuutta ja käytettävyyttä, taloudellista asemaa ja tuloksen esittämistä sekä visuaalista ilmettä. Parhaan pörssilistatun yhtiön vuosikertomuksen palkinnon sai SRV.  

Avainsanat:

Yrityksestä

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö. Yhtiön lisäarvoatarjoavat tuotteet ja palvelut on kehitetty tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tavoitteena onvahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. SSAB:llä on työntekijöitä yli 50 maassa jatuotantolaitoksia Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Yhtiö on noteerattu Nasdaq OMX NordicTukholmassa ja toissijaisesti Nasdaq OMX Helsingissä. www.ssab.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia