DeWALT esittelee uutuuksiaan Neste Oil Rallin yhteydessä

DeWALT lanseeraa tänä vuonna monia mielenkiintoisia ja innovatiivisia tuoteuutuuksia työkalujen saralla. Heinäkuun lopussa DeWALT on mukana Jyväskylän Neste Oil Rallissa ”DeWALT on Track” -nimisellä promootiollaan, jonka tarkoituksena on esitellä muun muassa uuden XR-sarjan työkaluja suurelle yleisölle. DeWALTin 600 neliömetrin kokoisella näyttelyalueella nähdään myös monenlaisia aktiviteetteja.

”DEWALT ON TRACK” -tapahtuma NESTE OIL RALLISSA

Maailman johtava teollisten ammattisähkötyökalujen sekä lisävarusteiden valmistaja, DeWALT, tuo sähkötyökalunsa suuren yleisön testattavaksi Neste Oil Rallin yhteyteen. Kuudensadan neliömetrin kokoisella näyttelyalueella DeWALT esittelee uusimmat tuotteensa, muun muassa XR-uutuussarjan sähkötyökalut. Paikan päällä voi myös osallistua arvontaan, jossa on palkintona mm. DeWALT-profiloitu Nissan Navara. Tapahtuman kävijät voivat myös haastaa itsensä ruuvaustaitokisassa, jossa etsitään Suomen nopeinta 5 ruuvin ruuvaajaa. Kilpailun voittaja pääsee marraskuussa MotoGP-finaaliin Valenciaan, jossa kisaavat Euroopan parhaimmat 5 ruuvin ruuvaajat palkintomatkasta Yhdysvaltoihin.

Uusissa XR-sarjan työkaluissa suorituskyky on huipussaan

Uudessa XR-sarjassa yhdistyvät edistynyt teknologia sekä uudistettu järeä Li-Ion akkujärjestelmä. Sarjan työkalut yltävät näin ollen ennennäkemättömiin suorituksiin. Uutuussarjan XR-lyhenne viittaa eXtreme Runtime -käsitteeseen, eli paranneltuun suorituskykyyn. Uutuustyökalujen erittäin pitkän työskentelyajan taustalla piilee työkalujen ainutlaatuinen teknologia. Uudistetun teknologian ansiosta akusta saadaan maksimaalinen hyöty irti ja näin työkalut yltävät pidempiin suorituksiin.

XR-sarja koostuu akkuporakoneista, iskuporakoneista, poravasaroista, puukkosahoista, pyörösahoista sekä valaisimista. XR-sarjan työkalut ovat nyt myynnissä. Sarja täydentyy myös myöhemmin tänä vuonna uusilla työkaluilla. Sarjan kaikki laitteet toimivat Li-Ion-liukuakuilla. XR-työkaluja löytyy sekä 10,8 V, 14,4 V tai 18 V jännitteillä ja valittavana on kaksi eri kapasiteettia joko 1,5 Ah tai 3,0 Ah. Kaikki akut ovat ladattavissa XR-monijännitelaturilla.

Työkaluja ammattilaisille

Ammattilaiselle kelpaavat vain parhaimmat työkalut. DeWALT täyttää vaativimmankin käyttäjän tarpeet uusilla työkaluillaan, jotka tarjoavat tasaista voimaa, nopeutta sekä ainutlaatuista älykkyyttä. Tämän lisäksi XR-sarjan työkaluissa on panostettu entistä parempaan käyttömukavuuteen sekä uuteen muotoiluun. Työkalut ovat entistä kevyempiä ja tasapainoisempia, jotta työskennellessä vältyttäisiin liialliselta rasitukselta.

DeWALT tarjoaa kiinnostuneille medioille mahdollisuuden tavata uutuustuotteiden asiantuntijoita ”DeWALT on Track” -kesätapahtuman yhteydessä. Tiedustelut ja tapaamisten koordinointi: Fanny Pihlström, Star PR Group, s-posti: fanny.pihlstrom@starprgroup.com , p. 09 622 4004 

Fanny Pihlström, fanny.pihlstrom@starprgroup.com

Yrityksestä

Toimimme kaikissa Skandinavian pääkaupungeissa: Tukholmassa, Oslossa, Kööpenhaminassa ja tammikuusta 2008 alkaen myös Helsingissä. Asiakaskuntamme koostuu lukuisista yrityksistä ja brändeistä, joista me pidämme. Meillä on laaja kontaktiverkosto ja hyvät suhteet media-alaan, mielipidejohtajiin, yritysmaailmaan sekä erilaisiin tärkeisiin yhteisöihin.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit