Korjaus: Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Stockmannin hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi

STOCKMANN Oyj Abp, Pörssitiedote 31.1.2018 klo 16.00 EET

Aiemmin tänään julkistetussa tiedotteessa, Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Stockmannin hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioksi, oli virhe. Tiedotteesta oli jäänyt puuttumaan yhden jäsenen nimi. Korjattu tiedote kokonaisuudessaan alla:

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Stockmannin hallituksen kokoonpanoksi ja palkkioiksi

Stockmannin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on kokouksessaan päättänyt tehdä 22.3.2018 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavat ehdotukset:

Hallituksen jäsenmäärän ehdotetaan olevan kahdeksan eli nykyinen määrä.

Stockmannin osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen nykyiset jäsenet Kaj-Gustaf Bergh, Jukka Hienonen, Esa Lager, Leena Niemistö, Michael Rosenlew ja Dag Wallgren valitaan suostumustensa mukaisesti uudelleen toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun saakka.

Hallituksen jäsenet Susanne Najafi ja Per Sjödell ovat ilmoittaneet, että he eivät ole enää käytettävissä yhtiön hallituksen jäseniksi. Nimitystoimikunta ehdottaa, että uusiksi hallituksen jäseniksi valitaan suostumustensa mukaisesti Eva Hamilton ja Tracy Stone samaksi toimikaudeksi. Eva Hamilton (s. 1954, Ruotsin kansalainen) on hallitusammattilainen ja toiminut aiemmin mm. Sveriges Televisionin (SVT) toimitusjohtajana. Tracy Stone (s. 1962, Ison-Britannian kansalainen), työskentelee Polly King & Co:n toimitusjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt mm. Gant UK:n toimitusjohtajana. Hamilton ja Stone ovat toimineet Lindexin hallituksen jäseninä vuodesta 2014 alkaen.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan 80 000 euron, hallituksen varapuheenjohtajalle 50 000 euron ja muille hallituksen jäsenille 40 000 euron vuosipalkkio. Vuosipalkkio maksetaan yhtiön osakkeina ja rahana siten, että 40 %:lla palkkion määrästä hankitaan hallituksen jäsenten nimiin ja lukuun yhtiön osakkeita ja loput maksetaan rahana. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kuluista ja varainsiirtoverosta. Hallituksen jäsenille vuonna 2018 hankittavia osakkeita ei voi luovuttaa ennen kuin ostopäivästä on kulunut kaksi vuotta tai ennen kuin kyseisen henkilön jäsenyys hallituksessa on päättynyt riippuen siitä, kumpi ajankohdista on aiempi.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että kokouspalkkiona hallituksen kokouksista maksetaan 1 100 euroa kokoukselta hallituksen puheenjohtajalle ja 600 euroa kullekin hallituksen jäsenelle. Tarkastusvaliokunnan kokouksista ehdotetaan maksettavaksi kokouspalkkiona 1 100 euroa kokoukselta tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle ja 800 euroa kullekin jäsenelle ja palkitsemisvaliokunnan kokouksista 600 euroa kokoukselta palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle.

Lisätietoja Stockmannin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdottamista jäsenistä on yhtiön internet-sivulla www.stockmanngroup.com. Nimitystoimikunnan ehdotukset tullaan sisällyttämään yhtiökokouskutsuun.

Stockmannin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii Magnus Bargum (nimeäjänä Svenska litteratursällskapet i Finland) ja jäseninä Kaj-Gustaf Bergh (nimeäjänä Föreningen Konstsamfundet r.f.), Ole Johansson (nimeäjänä HC Holding Oy Ab), Leena Niemistö (nimeäjänä Kari Niemistö) sekä Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen.

Lisätietoja:
Jukka Naulapää, lakiasiainjohtaja, puh. 09 121 3850
Anna Bjarland, Head of Communications, puh. 09 121 3194

www.stockmanngroup.com

STOCKMANN Oyj Abp

Lauri Veijalainen
toimitusjohtaja

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa