Lauri Veijalainen on nimitetty Stockmannin toimitusjohtajaksi

STOCKMANN Oyj Abp, Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus 12.9.2016 klo 8:30 EET

Stockmann Oyj Abp:n hallitus on nimittänyt Lauri Veijalaisen Stockmannin uudeksi toimitusjohtajaksi 12.9.2016 alkaen. Lauri Veijalainen (s. 1968), LuK, MBA, on toiminut Stockmannin vt. toimitusjohtajana huhtikuusta 2016 alkaen ja tätä ennen talousjohtajana elokuusta 2015 alkaen. Hän aloitti Stockmannilla vuonna 2010 konsernin ulkomaantoimintojen kehitysjohtajan tehtävässä.

”Stockmann on valmis jatkamaan liiketoimintansa suunnanmuutosta, joka näkyy jo konsernin taloudellisessa tuloksessa. Meillä on kaksi menestyvää ja voitollista yksikköä: Lindex ja kiinteistöliiketoiminta. Nyt keskitymme tavaratalojen ostoskokemuksen, myynnin ja kannattavuuden parantamiseen. Huolellisen valintaprosessin lopputuloksena hallitus totesi, että Lauri Veijalaisella on parhaat edellytykset tähän tehtävään. Hänellä on monipuolinen kokemus vähittäiskaupasta ja kiinteistöliiketoiminnasta, vahva talousosaaminen, ja hän on viime kuukausien aikana osoittanut kykynsä merkittävien muutosten toteuttamiseen Stockmannilla. Uskon, että Lauri on oikea henkilö kannustamaan henkilöstön huippusuorituksiin”, hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen sanoo.

”Stockmannilla on liiketilat Suomen ja Baltian parhailla paikoilla, intohimoja herättävä brändi ja uusi selkeä fokus. Näiden vahvuuksien avulla meillä on kaikki edellytykset kääntää tavaratalotoiminnan tulos kannattavaksi vuoteen 2018 mennessä. Haluamme kehittää Stockmannin tavarataloja ja niitä tukevaa verkkokauppaa, jotta voimme tarjota asiakkaille ainutlaatuisen muodin, ruuan, kauneuden ja kodin sisustuksen ostospaikan. Odotan innolla vieväni Stockmannia vauhdikkain askelein eteenpäin ja saavuttavan tuloksia tiiminä osaavien työtovereideni kanssa”, Lauri Veijalainen sanoo.

Lisätietoja:
Jukka Hienonen, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 388 9670
Lauri Veijalainen, toimitusjohtaja, puh. 046 876 1648
Nora Malin, viestintäjohtaja, puh. 0400 612 414

www.stockmanngroup.com

STOCKMANN Oyj Abp

Jukka Hienonen
hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa