Stockmann jatkaa tehostamistoimiaan tukitoiminnoissa

Tavaratalojen myyntihenkilöstöä ei vähennetä, jotta varmistetaan erinomainen asiakaspalvelu.

STOCKMANN Oyj Abp, Lehdistötiedote 23.1.2018 klo 10.00 EET

Stockmann Retailin liiketulos 2017 parantui edellisvuodesta. Toiminta oli kuitenkin edelleen tappiollista ja neljännellä vuosineljänneksellä kustannukset olivat tavoitetasoa korkeammat. Tavoitteena on edelleen, kesäkuussa 2016 julkaistun päämäärän mukaisesti, että Stockmann Retailin oikaistu liiketulos (EBIT) olisi positiivinen vuonna 2018.

Stockmann jatkaa tehostamistoimiaan tavoitteenaan vähintään 8 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt, joiden on tarkoitus toteutua pääosin vuoden 2018 loppuun mennessä. Tavoitteena on sopeuttaa kulurakennetta vastaamaan liiketoiminnan laajuutta, tehostaa käyttöpääoman vapauttamista ja kehittää tehokkaampia toimintatapoja, joilla vastataan kiihtyvän digitalisaation vaatimuksiin.

Säästötavoitteen toteuttamiseksi Stockmann käynnistää osassa Suomen tukitoimintojaan yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat noin 350 henkilöä toimitusketju-, talous- ja HR-tehtävissä. Tavaratalojen myyjiä ei vähennetä, jotta varmistetaan erinomainen asiakaspalvelu. Suunnitellut toimenpiteet saattavat johtaa noin 95 henkilön työsuhteen päättymiseen. Vuoden 2018 ensimmäiselle neljännekselle kirjataan noin 2 miljoonan euron varaus uudelleenjärjestelyistä johtuen.

Samanaikaisesti Stockmann investoi digitalisaatioon ja hakee arviolta 30 - 40 uuteen tehtävään digiosaajia. Digitaalisella kiihdytyshankkeella lisätään merkittävästi panostuksia verkkokaupan ja monikanavaisuuden kehittämiseen. Verkkokauppa on Stockmannin nopeimmin kasvava myyntikanava.

Lisätietoja:
Lauri Veijalainen, toimitusjohtaja, puh. 09 121 5062
Kai Laitinen, talousjohtaja, puh. 09 121 5800

www.stockmanngroup.com

STOCKMANN Oyj Abp

Lauri Veijalainen
toimitusjohtaja

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet

Tilaa