Vuonna 2017 Stockmann jatkoi hyvässä vauhdissa olevaa vastuullisuustyötään - vuonna 2018 kasvaa erityisesti omien merkkien vastuullinen valikoima

Stockmann keskittyy vuonna 2018 inspiroimaan asiakkaitaan yhä monipuolisemmin vastuullisilla vaihtoehdoilla. Tavaratalo panostaa erityisesti omien merkkiensä tuotevalikoiman vastuullisuuteen ja toimintansa ympäristövaikutusten pienentämiseen. Vuonna 2017 tehdystä vastuullisuustyöstä kertoo juuri ilmestynyt yhteiskuntavastuun katsaus.

Stockmann lisää tänä vuonna merkittävästi vastuullisten materiaalien kuten luomupuuvillan, lyocellin ja kierrätyskuitujen käyttöä omien merkkiensä naisten, miesten ja lasten mallistojen vaatteissa.

Entistä enemmän luomupuuvillaa

Vastuullisten materiaalien käyttö on lisääntynyt nopeasti, sillä Stockmannin omien merkkien tämän kevään vaatemallistoissa on vastuullisista materiaaleista tuotettuja tuotteita jo 30 %, kun vuonna 2017 niitä oli kymmenesosa. Myös Stockmannin omaan kodintuotteiden Casa-mallistoon on kesällä tulossa luomupuuvillasta valmistettuja lakanoita. Stockmann esittelee valikoimissaan olevia vastuullisia kodintuotteita huhtikuun alkuun asti Helsingin tavaratalon pop up -myymälässä.

Vuonna 2017 Lindexin koko valikoiman vaatteista 55 % oli valmistettu vastuullisista materiaaleista ja 95 % puuvillasta oli vastuullisesti tuotettua. Vuoden aikana Lindex lanseerasi muun muassa upcycling-malliston edellisvuosien Better Denim -farkkutuotteista ja entistä vastuullisemman Even Better Denim -malliston, jonka tuotannossa käytetään merkittävästi aiempaa vähemmän vettä, energiaa ja kemikaaleja.

Ympäristöä vähemmän kuormittavat muodin tuotteet sekä Stockmannin omien merkkien että Lindexin valikoimissa tunnistaa riippulapun tai verkkokaupan tuotetiedoissa olevan maininnan avulla. Lisäksi Stockmannin omien merkkien tuotteissa oleva Design from Finland -merkki kertoo, että tuote on suunniteltu Suomessa, Stockmannin omassa suunnittelustudiossa.

Ostoskassien kulutus väheni

Stockmann ja Lindex panostivat myös ostoskassien materiaalien vastuullisuuteen ja määrän vähentämiseen menneenä vuonna. Yhtiön tekemän kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen mukaisesti Stockmannin ostoskassit muuttuivat maksullisiksi Suomen ja Riian tavarataloissa syyskuusta 2017 lähtien sekä Tallinnassa vuoden 2018 alusta alkaen. Ostoskassien menekki on vähentynyt kuukausitasolla satoja tuhansia kappaleita ja Hullujen Päivien aikana se laski puoleen.

Lindex on mukana One Bag Habit -aloitteessa, jonka tavoitteena on vähentää ostoskassien kulutusta ja lisätä tietoisuutta ostoskassien negatiivisesta vaikutuksesta ympäristöön. Aloite käynnistyi Ruotsin myymälöissä kesäkuussa 2017 ja vuoden 2018 alusta Suomen myymälöissä.

Ihmisoikeusperiaatteet vahvistavat hankintaketjun vastuullisuutta

Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on keskeinen osa Stockmann-konsernin arvoja ja toimintaa. Stockmannin hallitus hyväksyi helmikuussa 2018 konsernin ihmisoikeusperiaatteet. Stockmann sitoutuu noudattamaan huolellisuusperiaatetta (due diligence) YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaisesti, jotta se voi identifioida ja estää toimintansa aiheuttamia tai niistä johtuvia kielteisiä ihmisoikeusvaikutuksia. Periaatteet täydentävät Stockmannin toimintaperiaatteita (Code of Conduct) ja ovat jatkumo Stockmannin pitkäjänteiselle työlle sen hankintaketjun vastuullisuuteen, läpinäkyvyyteen ja jäljitettävyyteen.

Tutustu tarkemmin Stockmannin vastuullisuustyöhön juuri ilmestyneestä yhteiskuntavastuun katsauksesta, joka on osa Stockmannin vuosiraportointia.

Lisätietoja:
Johanna Stenbäck, yhteiskuntavastuupäällikkö, puh. 09 121 3757

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia