Stockmann-tavaratalot palkitsivat vuoden 2002 Avaintoimittajansa

Stockmann-tavaratalot palkitsivat vuoden 2002 Avaintoimittajansa Stockmann-tavaratalot järjestävät kotimaisille tavarantoimittajilleen vuosittain Avaintoimittaja-kilpailun, jonka tarkoituksena on kehittää keskinäisen yhteistyön eri muotoja, kuten markkinointia, asiakkaille suunnattuja tarjouksia ja asiakasetuja, tuotevalikoimaa ja logistiikkaa. Vuoden 2002 Avaintoimittaja-kilpailu oli järjestyksessä kahdeksas, ja siihen otti osaa 71 tavarantoimittajaa. Voittajat julkistettiin 11.3.2002. Noirolle kultaa Tämän kertaisen kilpailun voitti Orion Yhtymä Oyj Noiro, jonka edustamia tuotemerkkejä ovat mm Lumene, Anytime, Nanoel, Herbina ja Wella. Perusteluja Noiron voittosijalle on monta. Noiro on osoittanut kiitettävää valmiutta osallistua Stockmannin kampanjoihin ja tapahtumiin. Myös valtakunnallinen mediamainonta on näkyvää. Yhteistyö kaiken kaikkiaan on mutkatonta. Noiron tuotteiden myynti on noussut Stockmannilla huomattavasti. Hopealle Huset Sand Finland , pronssille Gillette Finland Oy, neljä kunniamainintaa Hopeasijalle sijoittui Huset Sand Finland. Brändi on pystytty pitämään kiinnostavana ja haluttavana jo yli kymmenen vuotta. Mallistot ovat erinomaisen kaupallisesti toteutettuja, niissä yhdistyvät kansainväliset trendit klassiseen ajattomuuteen. Pronssisijalle ylsi Gillette Finland Oy, jonka merkkejä ovat mm. Braun, Duracell ja Oral-B. Yritys on sitoutunut erityisen rohkeasti ja ennakkoluulottomasti Stockmannin omiin, usein muusta kodintekniikka- alasta poikkeaviin toimintatapoihin. Gillettestä on tullut Stockmannille viime vuoden aikana erityisen merkittävä yhteistyökumppani omalla alallaan. Avaintoimittaja-kilpailussa jaettiin myös neljä kunniapalkintoa, jotka saivat Hedoy Oy, L'Oréal, Triumph ja Paulig. Samalla kun vuoden 2002 kilpailun tulokset julkistettiin, käynnistettiin vuoden 2003 kilpailu. ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/03/14/20030314BIT00990/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/03/14/20030314BIT00990/wkr0002.pdf

Yrityksestä

Stockmann on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppaa harjoittava pörssiyhtiö. Stockmannin neljä kaupallista ryhmää ovat Tavaratalojen ryhmä, Autokaupan ryhmä, Hobby Hall -ryhmä sekä Seppälä.

Tilaa