STOCKMANNILLE BMW/MINI-JÄLLEENMYYNTI OULUUN

STOCKMANN Oyj Abp LEHDISTÖTIEDOTE 26.10.2004 STOCKMANNILLE BMW/MINI-JÄLLEENMYYNTI OULUUN Stockmann Oyj Abp ja Autotalo Jurvakainen Oy:n omistajat ovat allekirjoittaneet kauppakirjan, jonka mukaan yhtiön koko osakekanta siirtyy Stockmannin omistukseen 31.10.2004. Autoliike Jurvakainen toimii BMW/Mini-jälleenmyyjänä ja - huoltokorjaamona Oulun seudulla. Yhtiön liikevaihto on 10 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 11 henkeä. Yhtiö myy yli sata BMW:tä ja Miniä vuodessa. Autotalo Jurvakaisen vahva yrityskuva Oulun alueella BMW- ja Mini-myyjänä yhdistettynä Stockmannin vahvaan asemaan alueella ja autokaupassa yleensä tuo mukanaan voimakkaita synergiaetuja. Toimitusjohtaja Juha Jurvakainen jatkaa yhtiön johdossa Stockmannin palveluksessa. Samoin henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä. Stockmann palvelee kaupan jälkeen kaikilla tavaratalopaikkakunnilla asiakkaitaan myös autokaupassa. Stockmannin autoryhmän myynti oli viime vuonna noin 480 miljoonaa euroa ja autoryhmä myi 11 000 uutta ja 9 000 käytettyä autoa. Toimipisteitä on yhteensä 12 pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Stockmannin edustamia merkkejä ovat BMW:n ja Minin lisäksi Ford, Volkswagen, Audi ja Skoda. Lisätietoja antavat: Juha Jurvakainen, toimitusjohtaja, Autotalo Jurvakainen 08-562 9000 tai 0400-691 196 Klaus Sundström, johtaja, Stockmann autoryhmä 09-121 5600 tai 040-502 9954 STOCKMANN Oyj Abp Juhana Häme tiedotuspäällikkö ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/10/26/20041026BIT00110/wkr0001.pdf

Yrityksestä

Stockmann on vuonna 1862 perustettu suomalainen vähittäiskauppaa harjoittava pörssiyhtiö. Stockmannin neljä kaupallista ryhmää ovat Tavaratalojen ryhmä, Autokaupan ryhmä, Hobby Hall -ryhmä sekä Seppälä.

Tilaa

Liitteet & linkit