Stora Enso myy Komáromin pakkaustehtaansa Unkarissa

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.8.2015 klo 13.00

Stora Enso on sopinut myyvänsä Unkarin
Komáromissa sijaitsevan offset-painomenetelmää käyttävän mikroaaltopahvitehtaansa belgialaiselle pakkausyritykselle Van Genechten Packaging International S.A.:lle.

Alustava käteiskauppahinta osakkeiden myynnistä on noin 12 milj. euroa riippuen tavanmukaisista tarkennuksista kaupantekopäivänä. Kaupalla ei ole olennaista vaikutusta tuloslaskelmaan. Kauppa saataneen päätökseen kuukauden kuluessa.

Komáromin tehtaan asiakaspohjassa on tapahtunut suuria muutoksia, minkä vuoksi se ei ole Stora Ensolle enää strateginen. Uskon, että uusi, vakaa, kansainvälinen omistaja pystyy antamaan tehtaalle sen ansaitseman huomion ja kehittämään tehdasta uudessa tilanteessa”, sanoo Packaging Solutions -divisioonan johtaja Gilles van Nieuwenhuyzen.

Vuoden 2014 lukujen perusteella kaupan odotetaan pienentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa 14 milj. euroa ja vähentävän vuotuista aaltopahvintuotantokapasiteettia noin 15 miljoonaa neliömetriä.
Komáromin tehtaalla työskentelee noin 90 ihmistä.

Van Genechten Packaging International S.A.
VGPI on itsenäinen teollisuuskonserni jonka kotipaikka on Luxembourgissa. Yhtiö omistaa 11 taivekartonkitehdasta kahdeksassa maassa ja on johtava Euroopassa painetuissa kuluttajataivekartongeissa, mikroaaltopahveissa sekä muissa pakkausratkaisuissa. Liikevaihto vuonna 2014 oli yli 295 miljoonaa euroa. Yritys jalostaa yli 200 000 tonnia kartonkia vuodessa ja työllistää 1 600 ihmistä.

Lisätietoja:
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, p. +46 72 221 9228
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, p. +358 40 763 8767

Stora Enso on johtava maailmanlaajuinen uusiutuvien pakkaus-, biomateriaali-, puu- ja paperiratkaisujen tuottaja. Tavoitteemme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia tuotteita ja palveluja, jotka perustuvat puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin. Työllistämme noin 27 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 10,2 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa. www.storaenso.com

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, p. +46 72 221 9228
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, p. +358 40 763 8767

Tilaa