Stora Enso nimittää uuden johtajan Consumer Board -divisioonalle

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2016 klo 9.00

Stora Enso on nimittänyt Annica Breskyn Consumer Board -divisioonan johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Annica Bresky on tällä hetkellä ruotsalaiseen Holmen-konserniin kuuluvan Iggesund Paperboard AB:n toimitusjohtaja. Aiemmin hän on toiminut tehtaanjohtajana BillerudKorsnäs AB:ssa. Vuosina 2001‒2010 hän työskenteli Stora Enson Kvarnsvedenin tehtaalla tuotannon esimiestehtävissä.

Annica Breskylla on ylempi korkeakoulututkinto tekniseltä alalta Uppsalan yliostosta. Hän on myös suorittanut Executive MBA -tutkinnon M-gruppenissa. Hän aloittaa työnsä Stora Ensossa viimeistään 1.5.2017 toimipaikkanaan Tukholma. Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström toimii Consumer Board -divisioonan johtajana siihen asti.

“Annica Bresky sopii erittäin hyvin Consumer Board -divisioonamme mahdollisuuksien kehittäjäksi. Hänen mittava kokemuksensa sekä tuotannossa että johtavissa asemissa luo vakaan pohjan tämän kasvuliiketoimintamme eteenpäin viemiseksi. Annica on työskennellyt aiemmin Stora Ensossa usean vuoden ajan, joten olen iloinen voidessani toivottaa hänet tervetulleeksi takaisin”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström.

Stora Enson Consumer Board -divisioonan edellinen johtaja, Jari Latvanen, on aloittanut HKScanin toimitusjohtajana, kuten toukokuussa 2016 ilmoitettiin.

Lisätietoja:
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, puh. +46 72 221 9228

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 763 8767

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 26 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 10,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa. storaenso.com 

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Ulrika Lilja
viestintäjohtaja
puh. +46 72 221 9228

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen-Sainio
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Tilaa