Stora Enso on nimittänyt Jouko Karvisen uudeksi toimitusjohtajaksi

STORA ENSO OYJ  Pörssitiedote 17.10.2006 klo 13.00


Stora Enso on nimittänyt Jouko Karvisen uudeksi 
toimitusjohtajaksi 

Stora Enson hallitus on nimittänyt diplomi-insinööri Jouko 
Karvisen yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa yhtiön 
palveluksessa 1.1.2007 ja ottaa vastaan toimitusjohtajan 
tehtävät yhtiökokouksen jälkeen 29.3.2007. Jouko Karvinen on 
tällä hetkellä Philips Medical Systems -divisioonan 
toimitusjohtaja ja Royal Philips Electronicsin johtoryhmän 
jäsen. 

”Stora Enson hallitus on erittäin tyytyväinen siihen, että Jouko 
Karvisesta tulee Stora Enson toimitusjohtaja. Hän tuo mukanaan 
kansainvälistä kokemusta, sitoutumista innovaatioihin sekä 
vahvan näytön kannattavuuden parantamisesta johtamissaan 
liiketoiminnoissa”, toteaa Claes Dahlbäck, Stora Enson 
hallituksen puheenjohtaja.

”Jouko on osoittanut kykenevänsä johtamaan organisaatioita 
saavuttamaan tuloksia yritysostojen, toiminnan parantamisen, 
innovaatioiden sekä asiakasuskollisuuden kehittämisen kautta.”

Vuonna 1957 syntynyt Karvinen on elektroniikan ja 
teollisuustalouden diplomi-insinööri Tampereen Yliopistosta. Hän 
on tehnyt 25-vuotisen uran teollisuusautomaation ja viime 
aikoina terveydenhuollon teknologian parissa. 

Jouko Karvinen siirtyi Royal Philipsin palvelukseen vuonna 2002 
johtamaan Medical Systems -divisioonaa neljän Yhdysvalloissa 
tehdyn yrityskaupan jälkeen. Divisioonan liikevaihto olivat 6,3 
miljardia euroa vuonna 2005. Ennen siirtymistään Philipsille 
Karvinen oli vastuussa ABB Group Ltd:n automaatioteknologia-
divisioonasta. Hän oli ABB:llä monissa kansainvälisissä 
tehtävissä ja konsernin johtoryhmän jäsenenä vuosina 2000–2002.

“Olen hyvin kiinnostunut siirtymään metsäteollisuuden pariin ja 
yhteen sen tärkeimmistä yrityksistä, Stora Ensoon. Minulle on 
kunnia-asia seurata Jukka Härmälää toimitusjohtajana. Odotan 
mielenkiinnolla haastetta jatkaa Stora Enson kehittämistä ja 
edelleen tehostaa sen toimintoja – yhdessä storaensolaisten 
kanssa”, sanoo Jouko Karvinen.

Jukka Härmälä jättää toimitusjohtajan tehtävät yhtiökokouksen 
jälkeen 29.3.2007. Hän jatkaa työskentelyä Stora Enson 
hallituksen antamien toimeksiantojen parissa elokuun 2007 
loppuun asti.

“Toivotan Joukolle onnea ja menestystä uudessa tehtävässään 
Stora Enson toimitusjohtajana. Olen tyytyväinen voidessani 
jättää yhtiön hyviin käsiin. Olen vakuuttunut siitä, että 
toimintojen parantaminen jatkuu myös uuden toimitusjohtajan 
johdolla”, sanoo Jukka Härmälä.


Lisätietoja:
Claes Dahlbäck, hallituksen puheenjohtaja, puh. +46 8 545 07 744
Jukka Härmälä, toimitusjohtaja, puh. 02046 21404
Kari Vainio, johtaja, konserniviestintä, puh. +44 7799 348 
197


LEHDISTÖTILAISUUS HELSINGISSÄ
Heti tämän tiedotteen julkaisemisen jälkeen alkavaa 
lehdistötilaisuutta voi seurata internetissä osoitteessa 
www.storaenso.com/investors 


LIITTEET	 Jouko Karvisen ansioluettelo


Jouko Karvisen valokuvia on saatavilla osoitteessa 
http://bmt.storaenso.com/storaensolink.jsp?imageid=061017 
Kopioi yllä oleva linkki selaimeesi. 

Televisiolähetyksiin soveltuvaa videomateriaalia Stora Ensosta 
on saatavilla osoitteessa www.thenewsmarket.com/storaenso. 
Videota voi esikatsella ja sen voi tilata joko digitaalimuodossa 
tai nauhalla. Rekisteröinti ja video ovat ilmaisia medialle.


www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors  


Jouko Karvinen - Curriculum Vitae

Henkilötiedot:

Syntymäaika ja -paikka	31.8.1957 Helsingissä
Siviilisääty:		Naimisissa, kaksi lasta

Työkokemus:

Huhtikuu 2006 –
Toimitusjohtaja – Philips Medical Systems -divisioona
Johtaja ja johtoryhmän jäsen, Royal Philips Electronics, 
Amsterdam, Alankomaat

Kesäkuu 2002–maaliskuu 2006
Toimitusjohtaja – Philips Medical Systems -divisioona ja 
johtoryhmän jäsen, Royal Philips Electronics, Boston, 
Massachusetts, Yhdysvallat

Marraskuu 2000–toukokuu 2002	
Johtaja – ABB Group Ltd
Johtaja – Automation Technology Products -divisioona
Konsernin johtoryhmän jäsen, Zürich, Sveitsi

Syyskuu 1998–Lokakuu 2000
Johtaja – Business Area Automation Power Products, Zürich, 
Sveitsi

1993–syyskuu 1998
Johtaja – Business Unit Drives Products & Systems, Zürich, 
Sveitsi

1990–1993
Johtaja – Power Electronics -divisioona, ABB Drives OY Global 
AC Drives Feeder Factory ja T&K-keskus, Helsinki

1988–1990
Tulosyksikön johtaja – LV AC Drives, Helsinki

1987–1988
Johtaja – Adv. Development Allen-Bradley Strömberg Inc.
Liiketoiminnan kehittämistehtävä, raportoi Joint Venture 
Presidentille, 
Milwaukee, Wisconsin, Yhdysvallat

1982–1987
Eri tehtäviä Strömberg OY:n traktio-liiketoiminnassa (projektin 
johto, myynti, markkinointi, käyttöönotto), Helsinki

Koulutus

1976–1982
Diplomi-insinööri, tehoelektroniikka, sovellettu elektroniikka 
ja teollisuustalous, Tampereen Yliopisto 



STORA ENSO OYJ



p.p.	Jussi Siitonen		Leena Bergqvist

Tilaa