Stora Enso sai päätökseen Kabelin tehtaan myynnin

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.9.2016 klo 15.00

Stora Enso on saanut päätökseen 1.6.2016 ilmoitetun Kabelin tehtaan myymisen saksalaiselle sijoittajaryhmälle Kabel Premium Pulp & Paper GmbH:lle. Saksassa sijaitseva tehdas tuottaa päällystettyä aikakauslehtipaperia.

Myynnistä saatava käteiskauppahinta on noin 25 milj. euroa riippuen tarkennuksista kaupan päättämisen yhteydessä.

Myyntitappio on yhteensä 15 milj. euroa, josta vaikutus liiketulokseen on noin 5 milj. euroa ja negatiivinen verovaikutus on noin 10 milj. euroa. Nämä raportoitiin vertailukelpoisuuteen vaikuttavana eränä vuoden 2016 toisen neljänneksen tuloksessa. Kaupan mukana ostajalle siirtyi noin 17 milj. euron eläkevastuut.

Vuoden 2015 lukujen perusteella kaupan odotetaan pienentävän Stora Enson vuotuista liikevaihtoa noin 300 milj. euroa ja vähentävän vuotuista päällystetyn aikakauslehtipaperin tuotantoa noin 485 000 tonnia. Kabelin tehdas työllistää noin 540 ihmistä ja se kuului Stora Enson Paper-divisioonaan.


Lisätietoja:

Liisa Nyyssönen, viestintäjohtaja, Paper-divisioona ja Suomen mediasuhteet, puh. 040 544 3491

Sijoittajatiedustelut:

Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 763 8767

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 26 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 10,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa. storaenso.com 

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
viestintäjohtaja
Paper-divisioona ja Suomen mediasuhteet
puh. 040 544 3491

Sijoittajatiedustelut:
Ulla Paajanen-Sainio
sijoittajasuhdejohtaja
puh. 040 763 8767

Tilaa