Stora Enso tekee uraauurtavan nanoteknogiainvestoinnin Imatralle

Report this content

Stora Enso ottaa merkittävän askeleen uusiutuvissa raaka-aineissa aloittamalla mikrokuitusellun esikaupallisen tuotannon Imatralla. Uudentyyppistä raaka-ainetta käytetään nykyisten ja uusien kuitupohjaisten paperi- ja kartonkituotteiden lisäksi erikoispäällystemateriaalina läpäisemättömyyttä vaativissa pakkauksissa. Lisäksi tuotetta voidaan hyödyntää tulevaisuudessa myös täysin uusissa käyttökohteissa.

“Mikrokuitusellun tuotannon aloittaminen on jälleen vahva osoitus Stora Enson kyvystä kyseenalaistaa ja uudistua. Kyseessä on esimerkki uraauurtavasta, asiakkaita ja jopa koko maapalloa hyödyntävästä, yhteistyössä eri yhteisöjen ja yliopistojen kanssa tehdystä innovaatiosta. Hanke kokonaisuudessaan on todiste sitoutumisestamme uuden sukupolven uusiutuvien raaka-aineiden entistäkin innovatiivisempaan kehittämiseen. Mikrokuitusellun avulla voimme tehdä kevyempiä ja vahvempia uusiutuvia pakkausmateriaaleja – saavuttaa vähemmällä enemmän. Uusi tuote antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden asiakaslähtöisten innovaatioiden ja tuotekonseptien kehittämiseen. Pidemmällä aikavälillä, jatkaessamme uudistumista ja olemassa olevien ratkaisujen haastamista, mikrokuitusellu voi hyvin korvata yleisemminkin fossiilisia raaka-aineita kuten muovia ja erikoiskemikaaleja sekä alumiinia. Tämä antaa meille mahdollisuuden uusiutuvien materiaalien vallankumoukseen ja täydentää pitkän aikavälin tuotekehitystyötä”, Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen sanoo.

Teknologiaprojektin kokonaisarvo, sisältäen Imatran koelaitoksen, on arviolta noin 10 miljoonaa euroa. Koelaitos aloittaa tuotannon vuoden 2011 loppuun mennessä.

 

Lisätietoja:
Vesa Simola, johtaja, Pakkausliiketoiminta-alue, p. +46 705 084 384
Jukka Kilpeläinen, tutkimus- ja kehitysjohtaja, p. 02046 21277
Päivi Kauhanen, johtaja, Suomen viestintä, p. 02046 21292
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, p. 02046 21242

 

www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors

 

Stora Enso on pakkaus-, paperi- ja puutuoteteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä – rethinker. Kyseenalaistamme toimintaamme ja ajatteluamme ja haemme jatkuvasti uutta tarjotaksemme asiakkaillemme innovatiivisia, uusiutuviin materiaaleihin perustuvia ratkaisuja. Stora Enson palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 26 000 ihmistä, ja sen liikevaihto vuonna 2010 oli 10,3 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.

 

STORA ENSO OYJ

 

Tilaa