Stora Enso toimittaa puutuoteosat yhteen Pohjoismaiden suurimmista puurakentamisen projekteista

Report this content

Stora Enso Oyj lehdistötiedote 25.4.2017 klo 14.45

Stora Enso on valittu puutuoteosatoimittajaksi Etelä-Ruotsin Växjön kunnassa sijaitsevaan Trummens Strand -kohteeseen. Kyseessä on yksi Pohjoismaiden suurimmista puurakentamisen projekteista, johon Stora Enso toimittaa 6300 m³ CLT:tä eli ristiinliimattua puuta.

Puukerrostalokohteeseen tulee muun muassa 150 korkeatasoista asuntoa sekä esikoulu. Korkeimmista asuintaloista tulee kahdeksankerroksisia. Pääurakoitsijana toimii GBJ Bygg. Norjalainen Woodcon vastaa suunnittelusta ja asennuksesta yhdessä ruotsalaisen Woodconstruction Sweden -tytäryhtiönsä kanssa. Trummens Strand -hankkeen perustyöt on hiljattain käynnistetty ja sen ennakoidaan valmistuvan 2018—2019 vuodenvaihteessa.

"Olemme erittäin tyytyväisiä, että Stora Enso on valittu puutuoteosatoimittajaksi tälle merkittävälle puukerrostalohankkeelle. On selvä, että Ruotsissa ollaan hyvin kiinnostuneita vastuullisesta rakentamisesta, joten kiinnostus puuhun rakennusmateriaalina kasvaa jatkuvasti. Puu on ainoa täysin uusiutuva rakennusmateriaali, ja se on ympäristön kannalta ylivertainen vaihtoehto", Stora Enson Wood Products -divisioonan Skandinavian myynnistä vastaava Mikael Lindberg kertoo.

"Nykyisten ilmastohaasteiden takia on tärkeää, että voimme keskittyä rakentamaan niin ympäristöystävällisesti kuin mahdollista. Puurakentaminen tuntuu oikealta juuri nyt, koska puulla on paljon positiivisia ilmastovaikutuksia", sanoo GBJ Byggin toimitusjohtaja Staffan Dahlström.

"Trummens Strand on yksi monista mielenkiintoisista puutalohankkeista Växjössä", sanoo kunnanjohtaja Anna Tenje. "Olemme kunnassamme kehittäneet erityisen puurakennusstrategian puun käytön edistämiseksi. Tavoitteenamme on, että vuoteen 2020 mennessä vähintään 50 % uudisrakentamisesta on puupohjaista. Olemme oikealla tiellä, sillä jo vuonna 2016 saavutimme peräti 67 %:n tuloksen."

Lisätietoja:

Liisa Nyyssönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 544 3491

Ingrid Peura, viestintäpäällikkö, Stora Enso Wood Products, puh. 040 6377 141

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 25 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 9,8 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään kauppaa Yhdysvalloissa. storaenso.com

Stora Enson Wood Products -divisioona tarjoaa monipuolisia puupohjaisia ratkaisuja rakentamisen ja asumisen tarpeisiin. Tuotevalikoimamme kattaa kaikki kaupunkirakentamisen osa-alueet, kuten muun muassa massiivipuuelementit, puukomponentit ja pelletit. Tarjoamme myös laajan sahatavaravalikoiman. Pääasiallisia asiakkaitamme ovat jälleenmyyjät ja tukkukauppiaat sekä yritykset, jotka toimivat esimerkiksi rakennus- ja puusepänteollisuudessa. Wood Products toimii maailmanlaajuisesti, ja sillä on yli 20 tuotantolaitosta Euroopassa.

Lisätietoja:

Liisa Nyyssönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 544 3491

Ingrid Peura
viestintäpäällikkö, Stora Enso Wood Products
puh. 040 6377 141

Tilaa