Stora Enso uudistaa liiketoimintarakenteensa ja organisaationsa

Report this content

STORA ENSO OYJ PÖRSSITIEDOTE 23.4.2013 klo 12.59

Stora Enso suunnittelee käynnistävänsä projektin yhtiön kustannusten keventämiseksi ja rakenteiden yksinkertaistamiseksi tavoitteenaan saavuttaa 200 miljoonan euron vuosittainen säästö kiinteissä kustannuksissa. Säästöohjelman kokonaisvaikutus, sisältäen helmikuussa ilmoitetun 30 miljoonan euron kustannussäästön Building and Living -liiketoiminta-alueella, saavutettaisiin kokonaisuudessaan vuoden 2014 toisesta neljänneksestä lähtien. Suunnitelma sisältää kaikki liiketoiminta-alueet ja konsernitoiminnot. Suunnitelmien mukaan kustannussäästöjen lisäksi liiketoimintojen keskinäinen riippuvuus vähenisi ja arvoa luovat liiketoiminnot pystyisivät keskittymään voimakkaammin kasvuun.

“Suunnittelemme laskevamme kiinteiden kustannusten osuutta liikevaihdosta selkeästi ja pysyvästi yhä alhaisemmalle tasolle, emme pelkästään sopeutuaksemme pienenevään markkinakysyntään vaan myös lisätäksemme selkeästi liikevaihtomme sietokykyä syklisille ja rakenteellisille muutoksille. Tosiasia on, että Eurooppa-vetoinen painetun median markkinamme on kutistunut yli 20 prosenttia vuodesta 2008, eikä ole mitään syytä uskoa, että viimeisen viiden vuoden rakenteellinen muutos Euroopassa hidastuisi tai muuttaisi suuntaansa lähitulevaisuudessa”, Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen sanoo.

Suunnitelma on siirtyä nykyisestä neljästä liiketoiminta-alueesta kolmeen divisioonaan yhdistämällä nykyiset Building and Living- ja Printing and Reading -liiketoiminta-alueet yhdeksi uudeksi divisioonaksi, joka keskittyy pääasiassa perinteisiin liiketoimintoihin ja kehittyneisiin maantieteellisiin alueisiin. Kaksi muuta divisioonaa olisivat nykyiset Renewable Packaging- ja Biomaterials-liiketoiminta-alueet, jotka pysyisivät ennallaan ja keskittyisivät kasvumarkkinoille ja -liiketoimintoihin sekä innovaatioihin.

Suunnitelmien mukaan divisioonien ja konsernitoimintojen rakenteita kevennettäisiin. Lisäksi harkitaan vaihtoehtoja ulkoistaa toimintoja konsernin yhteisissä palveluissa sekä ydinliiketoimintaan kuulumattomien omaisuuserien myyntiä. Toimintoja pyritään keskittämään mahdollisimman paljon yhteen toimipaikkaan usean sijaan.


”Suunniteltu hanke tukee tärkeällä tavalla muutostamme kohti arvoa tuottavaa uusiutuvien materiaalien yhtiötä, joka keskittyy kasvumarkkinoihin. Aloittaessamme suunnitelmat meillä on vahva asema sekä vakaa tase ja likviditeetti aikaisempien toimiemme ansiosta. Nämä suunnitelmat yhdistettynä taloudelliseen vahvuuteemme antavat meille joustavuutta ja ketteryyttä tehdä tulevaisuuden ratkaisuja ja toteuttaa strategiaamme”, Jouko Karvinen jatkaa.

Suunnitellun uuden divisioonan, joka yhdistää nykyisen Building and Living -liiketoiminta-alueen Printing and Reading -liiketoiminta-alueeseen, johtoon tulisi Stora Enson nykyinen talousjohtaja Karl-Henrik Sundström. Yhtiö aloittaa välittömästi uuden talousjohtajan rekrytointiprosessin.

Kahden muun divisioonan johtajat pysyvät ennallaan, Mats Nordlander jatkaa Renewable Packagingin vetäjänä ja Juan Bueno Biomaterialsin.

Segmenttiraportointi pysyy ennallaan tarjoten markkinoille jatkossakin nykyisen läpinäkyvyystason.
Nyt julkaistut divisioonarakennetta koskevat suunnitelmat tulisivat voimaan 1. heinäkuuta 2013 mennessä. Kaikki yksityiskohtaiset suunnitelmat edellyttävät yhteistoimintaneuvotteluja työntekijöiden kanssa.

Lisätietoja:
Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, p. 02046 21410
Karl-Henrik Sundström, talousjohtaja, p. +46 1046 71660
Lauri Peltola, identiteettijohtaja, p. 02046 21380
Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, p. 02046 21242


www.storaenso.com
www.storaenso.com/investors

Stora Enso on paperi-, biomateriaali-, puutuote- ja pakkausteollisuuden maailmanlaajuinen edelläkävijä – rethinker. Kyseenalaistamme toimintaamme ja ajatteluamme ja haemme jatkuvasti uutta tarjotaksemme asiakkaillemme innovatiivisia, uusiutuviin materiaaleihin perustuvia ratkaisuja. Stora Enson palveluksessa on maailmanlaajuisesti noin 28 000 ihmistä, ja sen liikevaihto vuonna 2012 oli 10,8 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä (STEAV, STERV) ja Tukholmassa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa.


STORA ENSO OYJ

Tilaa