Stora Enson hyvinvointihaaste liikuttaa työntekijöitä

Report this content

Stora Enso Challenge kokoaa syksyllä 2016 yli 4 000 storaensolaista ympäri maailman liikkumaan paremman hyvinvoinnin puolesta. Kunnon kohottamisen lisäksi liikkumalla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen. Syyskuussa osallistujat liikkuivat yhteensä lähes 19 kertaa maapallon ympäri.

Stora Enso Challenge on neljän kuukauden mittainen liikuntahaaste, jossa liikuntaa harrastamalla kerätään pisteitä omalle joukkueelle. Parhaiten menestynyt joukkue pääsee VIP-vieraiksi Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoihin Lahteen helmikuussa 2017. Stora Enso on Lahden MM-hiihtojen pääyhteistyökumppani.  

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Stora Enso järjestää maailmanlaajuisesti koko konsernia koskevan yhteisen hyvinvointikampanjan. Hyvinvointihaasteessa on mukana on noin 4 200 storaensolaista ympäri maailmaa ­– São Paulosta Shanghaihin ja Kemistä Sydneyyn. Suomi on suurin yksittäinen osallistujamaa: Suomesta osallistujia on yli 2 000. Muutamissa yksiköissä jopa puolet työntekijöistä on ottanut haasteen vastaan.

”Stora Enso Challenge vahvistaa joukkuehenkeä ja edistää terveellisiä elämäntapoja Lahden MM-hiihtojen hengessä. Haasteesta on tullut yhteinen puheenaihe ympäri yhtiötä. Uskomme, että pitkäkestoinen kampanja muuttaa liikuntatottumuksia ja parantaa hyvinvointia haasteen päätyttyäkin”, sanoo Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi.

Kyse ei ole kuitenkaan vain työntekijöiden oman hyvinvoinnin parantamisesta, vaan liikuntasuorituksilla kerrytetään myös rahaa hyvään tarkoituksen. Voittajajoukkue saa kampanjan lopussa päättää mihin hyväntekeväisyyskohteeseen kerätty summa ohjataan. 

Kuvateksti:
Imatralla Stora Enso Challenge -liikuntahaaste aloitettiin usean joukkueen voimin Naisten Vuoksi -tapahtumassa.


Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen, viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet, puh. 040 544 3491

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 26 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 10,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa. storaenso.com 

STORA ENSO OYJ

Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
viestintäjohtaja, Suomen mediasuhteet
puh. 040 544 3491

Tilaa

Multimedia

Multimedia