Stora Enson kartonkitehdas Beihaissa käynnistyi

Stora Enson kuluttajapakkauskartonkikone Kiinan Beihaissa aloitti tuotannon 26. toukokuuta onnistuneesti. Ensimmäinen kartonkirulla tuotettiin 18 kuukautta laajan investointihankkeen aloittamisen jälkeen.



STORA ENSO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 27.5.2016 klo 9.00

Uusi tehdasinvestointi sisältää kartonkikoneen lisäksi koko alueen infrastruktuurin, voimalaitoksen sekä jätevesipäästöjen käsittelylaitoksen. Projektissa noudatettiin tiukkoja työturvallisuusstandardeja. Rakennusalueella oli parhaimmillaan 5 500 työntekijää ja yli 16 miljoonan työtunnin aikana sattui yksi poissaoloon johtanut tapaturma (LTA).

“Olen tänään hyvin ylpeä ja iloinen koko projektitiimin puolesta. He ovat saavuttaneet merkittävän etapin Stora Enson historiassa”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström. ”Tavoitteemme on nyt hyödyntää Kiinan sekä Aasian ja Tyynenmeren alueen kasvavaa korkealaatuisen kuluttajapakkauskartongin kysyntää.”

Projektin kokonaisinvestointi on 800 milj. euroa, johon sisältyy myös vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä käynnistyvä valkaistun kemi-termomekaanisen massan (BCTMP) tuotantolaitos, jonka kapasiteetti on 220 000 tonnia vuodessa. Kartonkikoneen odotetaan saavuttavan täyden kapasiteetin 18–24 kuukaudessa, jolloin vuotuinen kapasiteetti on 450 000 tonnia nestepakkauskartonkia ja muita korkealaatuisia kuluttajapakkauskartonkeja.

Tehtaan avajaisia vietetään 16. kesäkuuta Beihaissa.


Lisätietoja:
Ulrika Lilja, viestintäjohtaja, puh. +46 72 221 92 28

Sijoittajatiedustelut:

Ulla Paajanen-Sainio, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 02046 21242

 
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja. Tavoitteenamme on korvata uusiutumattomat materiaalit innovoimalla ja kehittämällä uusia puuhun ja muihin uusiutuviin materiaaleihin perustuvia tuotteita ja palveluja. Työllistämme noin 26 000 henkilöä yli 35 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2015 oli 10,0 miljardia euroa. Stora Enson osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssa (STE A, STE R). Lisäksi Stora Enson ADR-todistuksilla (SEOAY) käydään Yhdysvalloissa kauppaa OTC-listalla International OTCQX:ssa. storaenso.com 

STORA ENSO OYJ

Tilaa