Asiakkaiden luottamus brändiin kasvoi entisestään– Subway® -ketju oli Suomen paras pikaruokaketju* myös vuonna 2013

Vuonna 2000 Suomeen rantautuneet Subway® -ravintolat ovat lunastaneet vahvasti paikkansa asiakkaiden mielissä ja ruokailutottumuksissa. Taloustutkimus Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan Subway® -ravintolaketju oli Suomen paras pikaruokaketju vastaajien antamilla kokonaisarvosanoilla mitattuna vuonna 2013 – jo kuudetta kertaa peräkkäin. Kohderyhmänä syys-lokakuussa 2013 tehdyssä tutkimuksessa olivat Suomessa asuvat 15-79-vuotiaat; yhteensä 3 871 vastaajaa. Tutkimuksessa oli arvioitavana 22 eri pikaruoka- ja kahvilaketjua.

Kokonaismielikuvavertailussa Subway® - ravintolaketju sai parhaimman tuloksen kaikista tutkimuksessa arvioiduista ketjuista. Kokonaisarvosanaksi ketju sai 8,00, kun muilla tutkituilla arvosana jäi selvästi alle kahdeksan. Subway® -ravintolat sijoittuvat kokonaismielikuvan tapaan ykköseksi myös 10 mielikuvatekijän yhteisvaikutusvertailussa.

Kokonaisuudessaan Subway® -ketju on kuluttajien mielestä paras tutkimuksessa arvioiduista pikaruokaketjuista suolaisten tuotteiden maun ja valikoiman monipuolisuuden sekä palveluhalukkuuden ja palvelun nopeuden suhteen, sekä myös kokonaisarvosanalla mitattuna. Muun muassa nämä ovat tutkimuksen mukaan myös asiakkaiden tärkeimpiä valintakriteerejä pikaruokaravintolaa valittaessa.

Subway® -ravintoloille tärkeä valinnanvapaus ja valikoima ovatkin saaneet korkean painoarvon koko ketjun toiminnan ajan. Franchising-ravintoloille haasteellinen vakaa, korkea taso maussa on siis myös Taloustutkimus Oy:n tutkimuksen perusteella onnistuttu toteuttamaan Subway® -ravintoloissa erityisen hyvin. Haasteisiin vastaavat pian jo 120 ketjun ravintolaa, kun joulukuussa uusin ravintola avataan vilkkaan Helsingin Pasilan aseman yhteyteen.

*Lähde: Taloustutkimus Oy, Pikaruoka- ja kahvilaketjut –tutkimus 2013, yleisarvosanojen 4-10 keskiarvo 22 ketjun joukossa.

Lisätietoja:
www.taloustutkimus.fi
www.subway.fi

Petteri Lehtimäki, maajohtaja                         
petteri.lehtimaki@subway.fi
040-830 9476

Yrityksestä

SUBWAY® on maailman suurin voileipäketju yli 44 000 toimipisteellä ympäri maailman. Olemme ensimmäinen valinta asiakkaille, jotka haluavat nopeasti herkullista syötävää, josta koko perhe voi nauttia. Suosiomme perustuu raikkaisiin raaka-aineisiin sekä vastapaistettuun leipään. Tärkeimpänä toiminta-ajatuksenamme on valinnanvapaus: asiakas voi valita leipään ja salaattiin mieleisensä täytteet yli 40 raaka-aineen valikoimasta. Maailmanlaajuisen franchising-ketjun Suomen ensimmäinen ravintola avattiin Helsingissä vuonna 2000 ja vuoden 2017 alussa maassamme oli jo yli 160 SUBWAY®-ravintolaa.

Tilaa