Habbomittari: suomalaiset nuoret anonyymejä verkossa

Report this content


Nuorten virtuaaliyhteisö Habbo Hotelin tuoreen kansainvälisen kyselyn mukaan suomalaiset nuoret ovat keskimääräistä varovaisempia yksityisyytensä suhteen netin yhteisöissä. Habbo Hotelissa joka toinen kuukausi toteutettava Habbomittari-kysely (Habbometre) toteutettiin tammikuussa tukien Tietoturvapäivän 2011 teemaa ’yksityisyys netissä’.

Kyselyssä selvitettiin nuorten online-identiteetin käyttöä ja kysyttiin kuinka nuoret suhtautuvat yksityisyyteen verkossa. Kyselyyn vastasi maailmanlaajuisesti yli 36 000 Habbo Hotelin käyttäjää, joista 1300 oli Suomesta. Vastaajat olivat pääosin 12-16-vuotiaita.  

Kyselyyn osallistuneilta kysyttiin muun muassa muuttavatko he käyttäytymistään verkossa ”oikeaan elämään” verrattuna. Vain noin neljännes (26%) sanoi käyttäytyvänsä samoin sekä verkossa että sen ulkopuolella. Kansainvälisesti siis lähes kolme neljästä sanoi käyttäytyvänsä toisin verkossa kuin oikeassa elämässä. Suomalaisista vastaajista yli puolet (56%) sanoi käyttäytyvänsä samoin ympäristöstä riippumatta.  

Kaikkiaan 17% kaikista vastanneista nuorista sanoi käyttävänsä aina omaa nimeään kaikissa sosiaalisissa yhteisöissä (muualla kuin Habbo Hotelissa). Suomalaiset vastaajat ovat selkeästi varovaisempia; vain n. 5% sanoo käyttävänsä aina omaa nimeään. Luottavaisimmat nuoret löytyvät Hollannissa, jossa vastaava prosentti oli 34.

Yli puolet (56%) kaikista vastaajista sanoi olevansa yhtä tietoisia turvallisuudesta verkossa kuin sen ulkopuolella. Suomessa vastaava luku oli 63%, joka oli keskiarvoa korkeampi. Kyselyn perusteella ainoastaan Australiasta (68%) ja Iso-Britanniasta (64.5%) löytyi parempaa tietoturvatietämystä kuin Suomesta.

Nuoret ovat myös hyvin tietoisia identiteettivarkauden riskeistä: kaikista kyselyyn vastanneista nuorista 82% sanoi, etteivät he ikinä käyttäisi jonkun toisen identiteettiä verkossa ilman lupaa. Suomalaisista yli 16% sanoo käyttäneensä jonkun toisen identiteettiä ainakin kerran. Tässäkin Suomen prosentti oli koko kyselyn korkein.

Habbomittari

Habbomittari (Habbometre) on joka toinen kuukausi toteutettava ajankohtaisiin aiheisiin paneutuva kansainvälinen kysely Habbo Hotelissa. Aiempiin Habbomittarin tuloksiin voi tutustua Sulakkeen blogissa: www.sulake.com/blog.

Tietoturvapäivä-hanke

Tietoturvapäivä ja -viikko edistävät turvallista ja fiksua internetin käyttöä ja niitä vietetään vuosittain helmikuussa. Tietoturvapäivä-hankkeen taustalla on yli 30 julkishallinnon organisaatiota, järjestöä ja yritystä. Hanketta koordinoi Viestintävirasto ja vuonna 2011 tietoturvaviikkoa vietetään Suomessa jo 8. kerran. Lue lisää tietoturva-aiheista osoitteissa www.tietoturvakoulu.fi ja www.tietoturvaopas.fi.

Lisätietoja:

Juhani Lassila, viestintäjohtaja, puh. 040 541 2365, press@sulake.com

Sulakkeen ja Habbo Hotelin kuvapankki: www.sulake.com/press/image_bank

Avainsanat:

Liitteet & linkit